Tunnettu suomalaismuusikko perusti urheiluklubin – ”Pääsee toteuttamaan ihmisten unelmia”

Monista menestysmusikaaleista tunnettu Ville Pusa on astunut mukaan urheilumaailmaan. Pusan Sporttiklubi on uudenlainen kaikille avoin elämystehdas, solisti lupailee.
– Kiinnostaisi lähteä Dubaihin katsomaan kamelinratsastusta tai jotain erikoisempaa keikkaa ulkomaille. Se on kaikki mahdollista Pusan Sporttiklubissa. Pääsee toteuttamaan ihmisten unelmia, Pusa kertoo innostuneena.
– Olisi ihan fantastinen kokemus lähteä Japaniin katsomaan sumopainia. Kuinka moni on kokenut tällaista? Pusa innoissaan kyselee.
Pusan Sporttiklubi on Facebook-yhteisö, johon muusikko toivoo ”kaikkien tulevan mukaan”. Matkoille voi päästä mukaan eri kilpailujen kautta, ja näitä reissuja lienee kosolti luvassa. Ainakin Pusan innostuksesta päätellen.
– Rakastan urheilua, musiikkia, hyvää ruokaa, urheiluvedonlyöntiä ja kaikkia ihania asioita maailmassa. Halusin perustaa tällaisen klubin, joka on vähän erilainen. Teen erilaisia juttuja. Ei pelkästään äijille sopivaa, vaan myös naisille. Lähdetään yhdessä kokemaan erilaisia juttuja, maailma on täynnä erilaisia tapahtumia.
Sivu on avattu Facebookiin tänään perjantaina puolilta päivin. Pusa kertoo alkuinnostuksen olleen suurta, sillä uusia jäseniä on pudonnut tasaista tahtia. Jo puolen tunnin jälkeen 100:n jäsenen raja oli rikkoutunut.
– Niin makeita kilpailuja on luvassa, Pusa tunnelmoi.
– Ihmiset voi luottaa tähän sivustoon, koska minä vastaan siitä. Kaikki, mitä sinne tulee, toteutuu.
Pusan Sporttiklubin löydät täältä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Rakkautta ilmassa: Suomalaisen yleisurheiluparin unelma toteutui