Höyhensarjan ammattinyrkkeilija hankki uuden managerin
Kuva: Getty Images
Kuopiolainen höyhensarjan ammattinyrkkeilija Tuomo Eronen on solminut managerisopimuksen Pekka Mäen kanssa.
Sopimuksella varmistetaan Eroselle riittävästi otteluita vuoden 2016 aikana, jotta samalle vuodelle suunniteltu Mestaruusottelu mahdollistuu.
– Olen erittäin hyvillä mielin tästä uudesta yhteistyötä. Keskustelin Kuopion-taustaporukkani kanssa, että menestyäkseni kansainvälisesti on minun suunnattava valmennuksessa aivan uusille urille. Otin Pekkaan yhteyttä ja hän oli heti kiinnostunut yhteistyöstä. Tunsin oloni tervetulleeksi heti, kun ensimmäisen kerran tulin Ringside Gym salille, kertoo Eronen tunnelmistaan tiedotteessa.
Myös valmentaja ja manageri Mäki on tyytyväinen alkavaan yhteistyöhön.
– Tuomo on osoittanut jo pariin otteeseen kykenevänsä haastamaan Euroopan kärkinyrkkeilijöitä ulkomailla ja nämä näytöt ovat vakuuttaneet myös minut. Uskon vakaasti, että säännöllisellä ottelemisella ja valmentautumisella Tuomolla on valmiudet nousta Euroopan kärkeen ja mahdollinen Mestaruusottelu Kuopiossa on mahdollista järjestää, kommentoi Mäki.
Tuomo Eronen ottelee seuraavan kerran ensi vuoden alkupuolella.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Huippuhiihtäjät epäröivät USA:n naailmacupia – maailmantilanne huolettaa
- Ilo ja tragedia samana päivänä – norjalaisparin järkyttävä kokemus
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Kuva lipsahti julki – Red Bullin F1-autosta kiusallinen tieto!
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Ampumahiihdon huippunimi jättää kilpakentät – Paineet veivät voimia
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken