15-vuotias juoksi pikamatkan hurjaan aikaan

Oulun Pyrinnön vuonna 2000 syntynyt Samuel Purola juoksi Loppiaiskisoissa Rovaniemellä 60 metriä 6,97. Tätä nopeammin on suomalaisista 16-vuotiaiden ikäluokassa juossut vain Lauri Tuomilehto viime talvena. Seitsemän sekunnin rajan on heidän lisäkseen alittanut Petri ”Elmo” Keskitalo talvella 1983.
Viime kesän Kalevan kisojen 800 metrillä vain 17-vuotiaana pronssimitalin saavuttanut Naantalin Löylyn Markus Teijula on edelleen parantanut nopeuttaan. Loppiaiskisoissa Kupittaalla Teijula voitti 60 metriä ajalla 7,20. Omaa viimetalvista ennätystään hän paransi hurjasti 0,31 sekuntia.
Seiväshypyssä tänä talvena jo junioreiden maailmanennätystäkin yrittänyt Salon Vilppaan Wilma Murto voitti Kupittaalla naisten 60 metrin juoksun uudella ennätyksellään 7,78. Seiväshypyn Suomen ennätysnainen Minna Nikkanen on neljä vuotta sitten juossut saman matkan hitusen nopeammin 7,75.
Hallitseva Suomen mestari Pyry Niskala heitti Pajulahdessa kiekonheittäjien leirikilpailuissa miesten limppua 55,87 ja Keuruun Kisailijoiden Salla Sipponen naisten limppua 51,35. Virtain Urheilijoiden vasta 16 täyttänyt Helena Leveelahti oli naisten kilpailun kolmas tuloksella 47,69.
Yleisurheiluseuroihin kuulumaton Vihti Triathlonin Elina Junnila voitti Jämijärvellä Tykköön talvimaratonin ajalla 3.06.28. Viime vuonna Junnila juoksi peräti 17 täyttä maratonia ja paransi ennätyksekseen 2.48.59.
Lähde: Tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan