Nanna Vainio neljän parhaan joukossa Ruotsin sulkapalloturnauksessa

Kuva: Getty Images
Nanna Vainio sijoittui International Challenge –tason kansainvälisessä sulkapalloturnauksessa Swedish Mastersissa neljän parhaan joukkoon.
Välierissä hän joutui taipumaan turnauksen ykkössijoitetulle saksalaiselle Karin Schaaselle. Matkalla välieriin Vainio pudotti muun muassa turnauksesta kolmossijoitetun espanjalaisen Beatriz Corralesin. Airi Mikkelä selvisi turnauksessa kahdeksan parhaan joukkoon. Puolivälierissä turnauksen kakkossijoitettu Tanskan Line Kjaersfeldt oli vahvempi.
Vainio (mrank 82) kohtasi puolivälierässä espanjalaisen Clara Azurmendin (mrank 141). Ensimmäisen hävityn erän jälkeen Vainio käänsi ottelun itselleen ja voitti sen luvuin 15-21, 21-15, 21-11. Välieräottelussa Vainio kohtasi turnauksen ykkössijoitetun saksalaisen Karin Schaasen (mrank 26). Schaase oli tällä erää vahvempi ja vei ottelun kahdessa erässä pistein 21-10, 21-4.
– Välieräottelussa Karin oli minua parempi. Minulla ei ollut enää energiaa jäljellä, enkä pystynyt taistelemaan takaisin sillä tasolla kun olisin halunnut, Vainio kuvaili Facebook-sivullaan.
– Olen kuitenkin tyyytväinen tähän tulokseen ja toivon lisää tällaisia tuloksia tulevaisuudessa, hän jatkoi.
Airi Mikkelä (mrank 88) sai puolivälierissä vastaansa turnauksen kakkossijoitetun Tanskan Line Kjaersfeldtin (mrank 29). Kjaersfeldt oli tällä kertaa parempi pistein 21-17, 21-15.
– Vastustaja oli kyllä kova tänään ja olin ihan pihalla sen lyönneistä ekassa erässä. Toinen erä oli jo parempaa kun pääsin mukaan rytmiin ja sain vähän juonesta kiinni, Mikkelä analysoi ottelun kulkua.
– Näitä pelejä pitää vaan saada lisää, kun se tempo on ihan eri ja siihen pitää vaan oppia ja tottua. Mutta hyvä kisa multa silti, pitää olla iloinen ja ylpeä eilisen superhyvästä voitosta, Mikkelä hehkutti.
Toisella kierroksella hän lähetti kotiin turnauksen kahdeksanneksi sijoitetun bulgarialaisen Petya Nedelchevan (mrank 50). Nedelcheva on parhaimmillaan ollut maailmanlistalla sijalla 10.
Sulkapalloliiton tiedote.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Matilda Castren teki katoamistempun – taustalla valtava tragedia: ”Jätti sydämeeni aukon”
- Suomalainen urheiluseura suree – legenda kuoli: ”Yllättävä poismeno”
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys – ”Paljon on muuttunut”
- Tarrataanpa takamukseen – suomalaisella naisjoukkueella melkoinen rutiini
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan