Hollo vs Lukijat: ”Kireän Kaisa Mäkäräisen viimeinen sauma”

Sivustomme asiantuntija Lauri Hollo kaivaa joka viikko urheilusta ajankohtaisia puheenaiheita; jotakin hyvää, jotakin huonoa tai oudon jutun, mikä ei yksinkertaisesti hänen maalaisjärkeensä mahdu. Mitä mieltä sinä olet?
Outo juttu:
– Kaisa Mäkäräisen ampumahiihdon MM-kilpailut Holmenkollenilla ovat menneet kaikkea muuta kuin putkeen. Henkilökohtaisten kilpailujen sijoitukset ovat olleet 9, 7 ja 19. Näissä kilpailuissa on tullut yhteensä kahdeksan pummia ammunnoissa, mikä on yksinkertaisesti liikaa.
– Mutta ei Mäkäräisen hiihtovauhtikaan ole ollut sitä, mitä se parhaimmillaan on. Sprintissä hän oli ladulla vasta viidenneksi nopein, takaa-ajossa neljäs ja normaalimatkalla viides.
– Mäkäräisen pinna on ollut kisojen aikana pelottavan kireällä. Eikä ihme: kun ei ammunta kulje, eikä suksi liiku tuttuun tapaan, turhautuminen valtaa mielen.
– Viestissä perjantaina Mäkäräinen onnistui sentään ampumaan nollat ja toi Suomen ykkösenä ensimmäiseen vaihtoon. Olisiko se merkki siitä, että tämän päivän yhteislähdöstä voisi tulla menestystä?
– Kyseessä taitaa olla Mäkäräisen uran viimeinen arvokisastartti, sillä hänen ei uskota jatkavan uraansa enää tämän kauden jälkeen. Olisi hieno päätös arvokisauralle ottaa maailmanmestaruus. Käykö näin, mitä mieltä olet?
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaiselta keihästähdeltä älytön ennätysparannus – kultaa tuli ylivoimaisesti
- Lapsi: Suomalaisen ampumahiihtoässän suunnitelmat menivät uusiksi
- Krista Tervo romahti – pian saatiinkin ikävä paljastus
- Ampumahiihtäjä Sonja Leinamon kesäkuvat saivat fanit haukkomaan henkeään – ”Vau”
- Suomalaisjuoksija romahti mystisesti – ”Tuli järkytyksenä”
- Tätä ei TV:ssä nähty – Kalevan kisoissa todistettiin hirvittävää näytelmää
- Totuuden hetki: Päättyykö Suomen keihästähden ura kyyneliin?
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Tätä ei TV:ssä nähty – Kalevan kisoissa todistettiin hirvittävää näytelmää
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- Ampumahiihtäjä Sonja Leinamon kesäkuvat saivat fanit haukkomaan henkeään – ”Vau”