Tässä on Suomen mäkimaajoukkue MM-kisakaudelle – ”Täytyy keskittyä kahteen asiaan”

Suomen mäkihyppymaajoukkueeeseen kaudelle 2016-2017 on nimetty viisi urheilijaa. Tämän lisäksi nimettiin myös nuorten juniorimaajoukkueet ja haastajaryhmä. Naisten maajoukkueeseen valittiin Julia Kykkänen.
Mäkihypyssä viiden miehen lisäksi nuorten maajoukkueessa ponnistaa kolme lupaavaa hyppääjää. Haastajaryhmään valmennuskaksikko Andreas Mitter – Lauri Hakola nimesi seitsemän hyppääjää.
Päävalmentaja Mitter haluaa tietoisesti ryhmistään pieniä, sillä kyseinen vaihtoehto tuo hyppääjille enemmän mahdollisuuksia. Mitterin mukaan hänellä on kaksi pääpainopistettä, jotka ovat maailmancup MM-kotikisoineen sekä junioritoiminta.
– Tärkeää on, että meidän joukkueessa toiminta on hyvää. Meidän täytyy keskittyä kahteen asiaan, ensimmäinen on maailmancup ja kotikisat Lahdessa, siellä meillä pitää olla tasapainoinen joukkue. Toinen on junioritoiminta. Siksi tarvitsemme hyvän, tasapainoisen joukkueen.
Mitterin mukaan henki joukkueen sisällä on lupauksia antavaa. Katseet vaikuttavat olevan tulevassa, sillä Mitter tietää, että alkaneen työn tulee jatkua päivittäin jatkossakin.
– Tunnen, että me luodaan uutta filosofiaa ja uutta solidaarisuutta – joukkuehenkeä – joukkueessa. Me tarvitsemme aikaa, mutta meidän on tehtävä tätä joka päivä.
Kansainvälisiin kilpailuihin osallistumista rajoittavat maiden kiintiöpaikat. Suomella on kesä-GP:lle lähdettäessä neljä (4) maailmancupin ja kolme (3) Continental Cupin kiintiöpaikkaa.
– Kansainvälisesti hyppääjäkiintiöt ovat meillä pienet, mikä tarkoittaa, että meillä ei ole (lähitulevaisuudessa) monia hyppääjiä kansainvälisissä kilpailuissa. Yksi tehtävämme on myös kiintiöiden kasvattaminen, päätti Mitter.
Naisten maajoukkueeseen valittiin oikeutetusti Kykkänen. Maajoukkuetta voidaan täydentää kevään aikana.
Lähde: Hiihtoliitto
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kaiken piti olla kunnossa: Ikävä tieto Ronnie O’Sullivanin tilasta
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Nooralotta Neziriltä katosi kisoista – nyt tuli karu paljastus: ”Aikamoinen shokki”
- Nainen varasti huomion Perttu Hyvärisen videolla – epäilys heräsi
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia
- Norjan hiihtotähteä syytetään poikkeuksellisesta huijauksesta – pääsi kuin koira veräjästä
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- Suomen hiihtonaisen maajoukkueleiri sai romanttisen käänteen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Suru-uutinen: Suomalainen olympiatähti on kuollut
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Entinen treenikaveri laukoi IS:lle tylyä tekstiä Wilma Murrosta
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia