Raision Loimulle kaksi merkittävää jatkosopimusta
Kuva: Juha Tamminen
Raision Loimu on solminut kaksivuotisen projektinsa mukaiset 2+1 vuotiset sopimukset kahden tutun yleispelaajan kanssa, kun viime kaudellakin joukkueessa esiintyneet Kirill Borichev ja Verneri Vetriö jatkavat oranssi-mustissa.
Loimun kuusikkopelaajana viime kaudella paikkansa vakiinnuttanut Boricehv aloittaa syksyllä jo kuudennen Mestaruusliigakautensa. Kolmen aikaisemman Loimu-kautensa aikana Borichev on mennyt askel askeleelta pelaajana eteenpäin ja kesken viime kauden Loimuun saapunut serbivalmentaja Drangan Mihailovic näki heti saavuttuaan hänessä vielä esiin kaivamatonta potentiaalia, jota he lähtevät nyt yhdessä hiomaan.
Toinen jatkosopimuksen tehnyt yleispelaaja on Ahvenanmaalta kotoisin oleva hihaspesialisti Vetriö, joka debytoi ensimmäisenä ahvenanmaalaispelaajana Suomen Mestaruusliigassa syksyllä 2011. Vetriö on pelannut Mestaruusliigassa vain Loimun riveissä, jossa kausia on takana jo kolme. Mestaruusliigan lisäksi hän on pelannut sekä Ruotsin pääsarjassa että ykkösdivisioonassa.
Loimulla on koossa nyt sopimus kuuden kotimaisen pelaajan kanssa. Lisäksi keskusteluja on käyty usean koti- ja ulkomaisen pelaajan kanssa. Ulkomaalaisvahvistusten osalta katse on kiinnittynyt tällä hetkellä erityisesti kahteen pelaajaan, mutta heidän kanssa ei kiirehditä ennen kuin on nähty miten kotimaiset neuvottelut etenevät ja millaisia pelaajia tulevan try out -leirin kautta vielä listalle nousee.
Lähde: Loimun tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat