Riikka Lehtosella ja Taru Lahdella voitokas päivä Turkissa – seuraavaksi vastassa MM-mitalistit
Kuva: Getty Images
Rion olympialaisiin tähtäävät Riikka Lehtonen ja Taru Lahti aloittivat voitokkaasti beach volleyn World Tourin osakilpailun Turkin Antalyassa.
Avauspäivän saldoksi suomalasille kirjattiin kaksi puhdasta 2-0 voittoa.
Aamupeli kävi hyvästä lämmittelystä. Siinä Lehtonen ja Lahti pääsivät helpolla emäntämaan Esra Köksalania ja Merve Aktasia vastaan. Loppunumerot 21-6, 21-13 kertovat selkeästä tasoerosta suomalaiskaksikon ja villillä kortilla pääsarjaan päässeiden turkkilaisten välillä.
– Avauspeli hoidettiin hyvällä perussuorittamisella, varsinkin syöttö ja torjunta toimivat erinomaisesti, Lehtonen summasi.
Suomalaispari ratkaisi turnauksen jatkopaikan voittamalla päivän toisessa ottelussa saksalaisduon Victoria Bieneck – Julia Grossner 21-16, 21-15.
– Iltapäivän pelin salaisuus oli hyvä keskittyminen. Vastustaja syötti hyvin, mutta vaikeista paikoista saimme oman sideout-pelin kulkemaan. Lisäksi torjunta-puolustus toimi kivasti, Lehtonen kertoi.
Torstaina pelattavassa alkulohkon päätöskamppailussa on panoksena lohkovoitto ja samalla paikka suoraan pudotuspelien toiselle kierrokselle. Siinä Lehtonen ja Lahti kohtaavat 2013 MM-hopeaa saavuttaneet saksalaiset Karla Borgerin ja Britta Büthen.
Lähde: Lentopalloliitto
LUE MYÖS:
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon