Suomalaisjuoksijan olympiahaaveet murenivat astmavaivaan – ”Oli pakko nostaa kädet ylös”
Kuva: Getty Images
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Henri Mannisen toiveet juosta Rio de Janeiron olympiamaratonilla tyssäsivät astmavaivan pohjustamaan keskeytykseen Prahan maratonilla.
Manninen siirtyi reitiltä sivuun kohta 10 kilometrin jälkeen.
– Alkoi henki vinkumaan jo hieman ennen 10 kilometriä, eli se kisa meni siihen. Oli pakko nostaa kädet pystyyn, Manninen harmitteli.
Mannisen mukaan sopivia kisoja olympiakisojen tulosrajan 2.16.00 rikkomiseen ei enää ole, joten olympiahaaveet täytyy pakastaa neljäksi vuodeksi. Amsterdamin EM-kisojen puolimaraton sen sijaan kiinnostaa.
– Ehkä lähden hakemaan puolimaratonin EM-rajaa. Siitä tässä jo valmentajan kanssa puhuttiin. Kunto pitäisi olla hyvä. Viimeiset viikot ovat menneet hyvin, läksin kilpailuun luottavaisena, Manninen sanoi.
Mannisella on ennenkin ollut astmavaivoja kevään siitepölykaudella. Hänen piti alunperin juosta olympiaraja jo huhtikuussa Hampurissa, mutta syksyn ja talven jalkavaivojen takia, hän päätyi yrittämään rajaa Prahassa.
– Tiesin, että toukokuu rupeaa olemaan riskialtista aikaa. Minulla on usein ollut näitä samoja vaivoja SM-maastojen aikaan, mutta oli pakko yrittää, Manninen sanoi.
Manninen oli viime vuonna mukana Pekingin MM-maratonilla. EM-kisojen puolimaratonin tulosraja on 1.05.00.
Lähde: Yleisurheilu.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Huippuhiihtäjät epäröivät USA:n naailmacupia – maailmantilanne huolettaa
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!