Vain kolme joukkuetta ilmoittautui – kaukalopallon SM-sarjaa ei pelata ensi kaudella
Kuva: Juha Tamminen
Kaukalopallon SM-sarjaa ei pelata kaudella 2016-2017, Kaukalopallo- ja ringetteliitto tiedottaa.
Kaukalopallon lajiryhmän asettama minimijoukkuemäärä sarjan toteutumiselle oli kuusi joukkuetta.
Ilmoittautumisaika päättyi 14.6.2016 ja joukkueita sarjaan ilmoittautui kolme (Epa-TT, Flexolahti ja RB-Oulu). Viime vuoden SM-sarjaseuroista jäi pois Duo Jämsä, Hamarin Elo ja Rangers. Seurojen poisjääntien syinä olivat resurssien puute, kuten pelaajamäärien, yhteistyökumppaneiden ja luottamushenkilöiden vähyys.
Uusia joukkueita ja paikkakuntia kartoitettiin valtakunnallisesti kevään aikana. Näistä Helsinki, Lappeenranta, Lieksa, Lohja ja Nummela eivät kuitenkaan ottaneet sarjapaikkaa vastaan.
Kaukalopallon lajiryhmä päätti 15.6.2016 pidetyssä kokouksessaan, että Suomen Mestaruus kaudella 2016-2017 ratkaistaan avoimella SM-turnauksella keväällä 2017. Tällä tavalla mahdollistetaan laadukkaiden pelien jatkuminen, vaikka SM-sarja onkin tauolla. SM-turnauksen paikkakunta ja ajankohta vahvistuvat kesän aikana.
Samalla päätettiin perustaa kilpailutoiminnan uudistustyöryhmä, jonka tarkoitus on kehittää alueellisia sarjatoimintoja. Harrastetoimintojen kehittäminen koetaan tärkeänä tulevaisuuden kannalta, jotta lajiin saadaan lisää harrastajia. Kaukalopallo on suosittua matalankynnyksen terveys- ja harrasteliikunnan muoto, johon on helppo tulla mukaan kaveri- tai työporukalla.
Lähde: Kaukalopallo- ja ringetteliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Legendaarinen hiihtojuhla kärsii – sumu ja tyhjät katsomot huolestuttavat
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Ella Junnila avautuu vaikeasta ajasta – ”maailmaa sai katella sängyn pohjalta”
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suomalainen hiihtolegenda nähdään jälleen kisaladuilla
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn