Suomen olympiavalinnasta on noussut iso äläkkä.

Suomen olympiakomitea nimesi Painonnostoliiton esityksestä Rion kisoihin Anni Vuohijoen.

Kisoista sivuutetut Anna Everi ja Meri Ilmarinen eivät nielleet päätöstä kakisematta. Ilta-Sanomat kertoo, että molemmat naiset ovat jättäneet valituksen urheilun oikeusturvalautakunnalle.

– Kaksi valitusta on jätetty eilen (tiistaina), ja valmisteluprosessi on käynnissä, oikeusturvalautakunnan sihteeri Samuli Sillanpää kertoi Ilta-Sanomille.

Oikeusturvalautakunta ei ota kantaa siihen, kenet kisoihin pitäisi lähettää. Lautakunta tutkii, että ovatko valintojen tekijät toimineet omien valintakriteeriensä mukaisesti.

– Lautakunta pystyy yleensä muutamassa päivässä tekemään tällaisia ratkaisuja. Päätös tulee tällä viikolla, sen tarkemmin en pysty lupaamaan, Sillanpää totesi.

Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä.