Suomesta tasokas ryhmä 17-vuotiaiden yleisurheilun EM-kisoihin – ”Mahdollisuus menestyä”
Kuva: Getty Images
Suomi osallistuu tasokkaalla ja isolla joukkueella yleisurheilun kaikkien aikojen ensimmäisiin 17-vuotiaiden EM-kisoihin. Ne kilpaillaan Tbilisissä, Georgiassa 12.-18. heinäkuuta.
Joukkueessa urheilee vähintään 27 urheilijaa. Joukkue voi vielä kasvaa kahdella urheilijalla, joille on annettu mahdollisuus lisänäyttöön.
– Tässä joukkueessa todella monella urheilijalla on onnistuessaan mahdollisuus menestyä. Tärkein tavoite 17-vuotiaiden EM-kisoissa on kuitenkin saada arvokisakokemusta tuleville vuosille, sanoo joukkueenjohtaja Tapio Rajamäki.
Suomen joukkueessa on seitsemän urheilijaa, jotka mahtuvat tämän vuoden 17-vuotiaiden Euroopan tilastoissa kärkikolmikkoon. Saman verran urheilijoita sijoittuu myös tilastossa 4.-8. parhaan joukkoon.
Tilastojen valossa joukkueen ykkösnyrkkejä ovat ikäluokkansa Euroopan tilaston kärkituloksen haltijat HIFK:n Viivi Lehikoinen 400 metrin aidoissa ja Varpaisjärven Vireen Kiira Väänänen moukarinheitossa. Porin Yleisurheilun kuulantyöntäjä Eero Ahola ja Uudenkaupungin Kenttäkarhujen keihäänheittäjä Elina Kinnunen ovat Euroopan tilastossa toisella sijalla.
Lehikoinen on juossut 400 metrin aidat 57,96 ja Väänänen heittänyt moukaria 66,98. Kinnusen keihäskaari on kantanut 55 metriä ja Aholan kuulatulos on 21,34.
Kankaanpään Seudun Leiskun Teemu Narvi on tilaston kolmonen keihäässä tuloksella 72,80, kuten myös Lielahden Kipinän Arttu Korkeasalo kuulassa ja Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Saara Hakanen kolmiloikassa. Korkeasalon kauden paras työntö on kantanut 12,60 ja Hakasen kolmiloikkatulos on 12,91.
Sprintterilahjakkuudet, Oulun Pyrinnön Samuel Purola ja Porvoon Akilleksen Lauri Tuomilehto jakavat tilaston neljättä sijaa 100 metrillä ajalla 10,62.
Karvisella ja Niirasella tilaisuus lisänäyttöön
Savolinnan Riennon pika-aituri Ellinoora Karvisella on lisänäyttöpaikka Jämsänkosken aitajuoksukarnevaaleilla torstaina (7.7.). ja Lappeenrannan Urheilu-Miesten Aleksandra Niirasella 400 metrillä Jämsänkosken pikajuoksukarnevaaleilla sunnuntaina (10.7.). Naisten 400 metrin aitajuoksussa Tampereen Pyrinnön Frida Hämäläinen ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Siiri Rainio karsivat toisesta paikasta Jämsänkosken aitajuoksukarnevaaleilla torstaina. Lähde: Yleisurheilu.fiLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Melkoiset kuvat julki: Norjan hiihtomiehet viettivät yhteisen joulun
- Peli on pelattu: Ikävä tieto Ruotsin hiihtotähdestä
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- ”Maailman vahvin naishiihtäjä” jakoi melkoisen salipäivityksen
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- ”Maailman vahvin naishiihtäjä” jakoi melkoisen salipäivityksen
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa