Loukkaantunut Aaro Asikainen jättää suunnistuksen MM-kilpailut väliin

Suunnistuksen MM-keskimatkalle valittu Aaro Asikainen joutuu jäämään pois lauantaina alkavista MM-kisoista. Asikainen sai MM-valmistautumisensa viimeistelyvaiheessa lihasrepeämän, josta toipuminen ei ole riittävän nopeaa MM-kilpaiuja ajatellen.
– Tulimme siihen tulokseen, että Asikainen ei ehdi toipumaan täyteen kisakuntoon, vaan jää pois kisajoukkueesta, kertoo Suomen maajoukkueen päävalmentaja Juha Taini.
Ruotsin MM-kilpailujen piti olla seuratasolla Kalevan Rastia edustavan Asikaisen, 28, ensimmäiset MM-kilpailut.
– Viime hetken loukkaantuminen pakotti minut jättämään urani ensimmäiset MM-kilpailut väliin ja pettymys on valtava kauden päätavoitteen lipuessa ohitse. Lihasrepeämä jalassa ei näillä näkymin ole valtavan suuri, mutta ajankohta loukkaantumiselle on huonoin mahdollinen. Kuntoutumisennuste on todennäköisesti enemmän viikkoja kuin kuukausia. Nousussa ollut vire jää odottamaan realisoitumista tulevaisuuteen, Asikainen harmitteli.
MM-suunnistus alkaa lauantaina Ruotsin Strömstadissa sprintillä. Asikaisen oli määrä startata tiistain keskimatkalle, jossa hänet korvaa varamieheksi nimetty Miika Kirmula.
– Vaihto käy nopeasti, sillä Kirmula oli akkreditoitu mukaanlähteväksi varamieheksi ja hän matkusti torstain ryhmässä kisapaikalle. Kirmula on valmistautunut MM-valintojen jälkeen sillä ajatuksella, että kutsu voi käydä, Taini korostaa.
Kirmula voitti kaksi vuotta sitten nuorten maailmanmestaruuden juuri keskimatkalla. Asikaisen tavoin MM-edustus on hänelle uran ensimmäinen aikuisten tasolla. Kirmula on varamiehenä myös viikonlopun sprinttiviestiin.
Pääavalmentaja Tainin mukaan Suomen MM-joukkueen tilanne on muilta osin kunnossa.
– Otimme torstaina kisamajoituksen haltuun – se poikkeaa hieman aiemmista kisakuvioista, sillä majoitumme mökkikylässä, ja jokainen mökkiryhmä huolehtii ruokailuistaan omatoimisesti. Joukkue on hyvällä fiiliksellä, sillä valmistutumisjakso on sujunut hyvin, Taini summasi MM-aattopäivän tilanteen.
Lähde: Suunnistusliiton tiedote
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin