Tuuli Petäjä-Sirén tyytyväinen sijoitukseensa Riossa – ”Ei se nyt ihan huono ole”

Kuva: Getty Images
Tuuli Petäjä-Sirén oli RS:X-purjelautaluokan päättävässä mitalilähdössä lopulta 10:s ja myös lopputuloksissa samalla sijalla.
Tokioon uraansa jatkava suomalainen oli kisarupeamaansa jokseenkin tyytyväinen.
– Otin mitalilähdössä aikamoisia riskejä, jotka eivät nyt kannattaneet. Kymmenes sija olympialaisissa: ei se nyt ihan huono ole. Ei hullumpaa päättää olympiadi mitalilähtöön, varsinkin, kun viime vuodet eivät ole olleet sileimpiä, Petäjä-Sirén kertoi.
– Minulla on ollut terveenä pysymisen suhteen paljon haasteita, ja kun asuu Pohjolassa, niin joutuu reissaamaan paljon. Se tarkoittaa jatkuvaa sovittelua perheen kanssa. Hienoa, että löysin lopulta lajivalmentajan, jonka kanssa saimme asiat nopeasti tähän pisteeseen. Taustajoukoilleni kuuluu iso kiitos, Petäjä-Sirén jatkoi.
Finnjollissa Tapio Nirkon vaikea regatta päättyi sunnuntaina sijoihin 6 ja 10, jotka oikeuttivat lopputuloksissa suomalaisen sijalle 15.
– Tämä oli peruspurjehdusta tänään. Tällaista olisi pitänyt olla joka päivä. Olisin silloin aika eri tilanteessa kuin nyt. Harmittaa, koska pistimme tosi paljon paukkuja välinekehitykseen ja Rioon. Kesä ei ollut ihan ideaali selkävaivoineen ja flunssineen, mutta sain hyvän itseluottamuksen kisaan ja itse olympiadi oli hyvä.
– Vähän tuli liikaa erilaisia tarinoita (epäonni poijujen ja peräsimen kanssa). Kun hommat sujuvat, ei sellaisia tule. Kahtena viimeisenä päivänä selkä oli kipeä, mutta ei tämä siihen kaatunut. Urani jatkoa mietin syksyllä, Nirkko aprikoi.
470-luokassa Lindgrenin veljespari Joonas ja Niklas saivat hieman balsamia haavoilleen sunnuntain toisen lähdön kolmannen sijan myötä. Avauslähdön sijoitus kaksikolle oli 19:s ja kokonaiskisassa he ovat nyt 18:ntena.
– Olimme toisessa lähdössä kärjessä alusta asti. Keskituulessa kulki heti hyvin. Kun saisimme maanantain kolmessa lähdössä nostettua kokonaissijoitustamme vielä pari sijaa ylöspäin, olisi parempi fiilis lähteä kotiin, miehet totesivat.
Lähde: Sport.fi
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Matilda Castren teki katoamistempun – taustalla valtava tragedia: ”Jätti sydämeeni aukon”
- Suomalainen urheiluseura suree – legenda kuoli: ”Yllättävä poismeno”
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys – ”Paljon on muuttunut”
- Tarrataanpa takamukseen – suomalaisella naisjoukkueella melkoinen rutiini
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle