Suomalaisjudokat avasivat maailmancupin komeasti – plakkariin kaksi mitalia

Suomen judokat Samuli Viitanen ja Katri Kakko aloittivat kauden mitaleilla Tallinnassa pidetyssä Eurooppa Open -kilpailussa. Viitanen otti hopeaa ja Kakko pronssia.
Viitanen lennätti alle 90 kilon sarjassa vastustajiaan vakuuttavasti, vaikka oli vasta toipunut flunssasta. Ensimmäisessä ottelussa hän heitti Yhdysvaltain John Jaynen taakse päin suuntautuneella jalkaheitolla selälleen ipponin eli kymmenen pisteen arvoisesti. Ukrainan Daniil Dovbysh taas lähti komeasti Viitasen lonkkaheittoon.
Kaksi ensimmäistä ottelua päättyivät lyhyeen, mutta semifinaalissa Viitanen joutui tekemään töitä täyden ajan. Hän sai Valko-Venäjän Ihar Zhukaun monta kertaa korkealle ilmaan, mutta tämä onnistui melkein aina laskeutumaan vatsalleen tai kyljelleen niin, ettei pisteitä tullut. Yhdestä heitosta irtosi viisi pistettä, joilla Viitanen otti voiton ja eteni loppuotteluun.
– Siinä tuli aika ilmavia tilanteita, Viitanen kommentoi.
Finaalin alkupuolella Brasilian Gustavo Assis sai jallitettua Viitasen jalkaheittoon ja pääsi johtoon. Viitanen aloitti takaa-ajon, ja Assis joutui ottamaan kaksi passiivisuusvaroitusta. Voittoheittoa Viitanen ei kuitenkaan saanut aikaan.
– Hän oli vahvakätinen kaveri, ja alussa oli vaikea päästä niistä läpi. Loppua kohti sain peliä avattua. Kirkkaampi mitali olisi ollut hieno, mutta hyvä näinkin, tämä oli kuitenkin vasta toinen maailmancup-mitalini, Viitanen sanoi.
– Oli erikoinen fiilis lähteä ottelemaan, kun kahteen viikkoon ei ollut ottanut yhtään kunnon harjoitusta flunssan takia. Toisaalta lepo saattoi osua sopivaan kohtaan, hän pohti.
Alle 52 kilon painoluokassa Kakko aloitti tahmeasti, mutta venyi silti otteluvoittoon. Kisan edetessä hän pääsi yhä parempaan vauhtiin.
Ensimmäisessä ottelussa Kakko voitti niukasti varoituksin Valko-Venäjän Ksenia Danilovitshin. Toinenkin ottelu Saksan Sonja Wirthiä vastaan kulki tasaisesti, kunnes Kakko kiihdytti lopussa, sai ajettua Wirthille varoituksen ja heti sen jälkeen veti hyökkäyksensä päätteeksi saksalaisen käden suoraksi käsilukkoon, niin että tämä joutui antautumaan.
Semifinaalissa toinen saksalainen, Nieke Normeyer sai kammettua Kakon kyljelleen, niin että tämä jäi 5-0 häviölle eikä onnistunut enää nousemaan tasoihin.
Pronssiottelussa Kakko pani tuulemaan. Hän otti Lizaveta Rassanavasta aluksi viiden pisteen heittosuorituksen ja puolentoista minuutin kohdalla täydet kymmen pistettä James Bond -elokuvistakin tutulla selälleen menevällä uhrautumisheitolla tomoenagella.
– Olen tosi tyytyväinen mitaliin. Se on ensimmäinen tällä tasolla, ja sain pisteitä maailmanrankingiin, Kakko sanoi.
– Huomasi, että oli syksyn ensimmäinen kilpailu. Oli pientä epävarmuutta tilanteisiin menossa. Ei siis paras päivä, mutta pystyin silti voittoihin.
Eetu Laamanen otteli alle 73 kilon sarjassa kahdella otteluvoitolla seitsemänneksi. Pikkuveli Aatu Laamanen ylsi alle 90-kiloisissa samalle sijalle yhdellä otteluvoitolla. Otteluvoiton ottivat myös Ville Kiljander alle 73-kiloisissa ja Petteri Sulander alle 81-kiloisissa.
Lähde: Suomen Judoliitto
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”