Suomi päätti alkulohkonsa tärkeään voittoon EM-pyörätuolirugbyssa
Kuva: Getty Images
Suomi otti alkulohkonsa päätteeksi tärkeän voiton Venäjästä pyörätuolirugbyn B-sarjan EM-kisoissa Sveitsin Nottwilissa.
Pistein 58–54 jatkoajan jälkeen tullut voitto tiesi sitä, että Suomi sijoittui alkulohkossaan toiseksi ja kohtaa jatko-ottelussa Sveitsin. Tavoitteena oleva nousu A-sarjaan on vielä täysin omissa käsissä.
– Tahtojen taistelu ja Suomalaisen sisun kuva, päävalmentaja Jussi Immonen huokaisi tyytyväisenä ottelun ratkettua.
Suomen teemana oli toteuttaa omaa pelisysteemiä ja luottaa sen toimivuuteen.
– Alku oli todella hyvä. Pakotimme Venäjälle menetyksiä ja saimme pientä kaulaa. Ekan erän lopussa iski kuitenkin vielä meille tyypilliset helpot virheet. Toisen jakson aikana jäätiin pitkäksi aikaa takaa-ajajaksi, kunnes ottelun varsinaisella peliajalla Suomen joukkue näytti, miten rugbya pelataan. Fyysistä, virheetöntä ja vastustajaa painostavaa Suomen näköistä peliä. Hieno voitto, Immonen iloitsi.
Helpottunut käänteistä oli myös Anna Pasanen, joka oli ymmällään ottelun alusta.
– Alku oli sellaista puuroa, en tiedä, missä meidän pää ja kädet olivat. Emme luovuttaneet, saimme hengen nostettua loppuun. Meidän pitää uskoa itseemme, Pasanen mietti.
Päivä alkoi Suomelta haastavasti, kun Puola vei iltapäivällä voiton luvuin 44–37.
– Teemana oli laadun parantaminen ja pallosta huolehtiminen hyökkäyspäässä. Puola oli tehnyt hyvin läksynsä ja otti meiltä tilan pois. Paremmalla laadulla asioita tehnyt joukkue voitti ja ansaitsi voiton, Immonen sanoi.
Joukkueen kokeneimpiin pelaajiin kuuluva Jukka Parviainen harmitteli pelissä näkynyttä jännittämistä niin itsellään kuin muilla.
– Aivan hirveää jännittämistä joukkueelta alusta lähtien. Helppoja virheitä, ei edes missään paineessa vaan omalla tyhmyydellä tehtyjä. Meitä monta sijaa heikompi joukkue, ei olisi missään nimessä pitänyt jännittää. Omalla jännityksellä hävittiin, Parviainen harmitteli.
Lähde: Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet