Suomalaislautailija teloi kätensä harjoituksissa – ainakin kuukauden sivussa

Kuva: Getty Images
Koreassa FIS:n maailmancupin big air -kisan harjoituksissa kätensä loukannut Ella Suitiala on sivussa kisoista ainakin kuukauden.
Hänen vasemmasta kädestään meni värttinäluu poikki. Käsi on nyt kipsissä neljä viikkoa, minkä jälkeen on vielä kuntoutus edessä.
– Kaaduin suoran testihypyn, ja käsi meni poikki. Värttinäluuhun tuli siisti murtuma, reponointi (sijoilleen asettaminen) onnistui Koreassa ja Suomessa vaihdettiin vain pienempi kipsi lastan tilalle, Suitiala kertoo.
Freestylen päävalmentaja Antti Koskinen näki tilanteen hyvin. Hänen mukaansa onnettomuus oli monen epäonnisen sattuman summa:
– Se oli testihyppy, ja oltiin siinä odoteltu jo aika pitkään. Hyppyrin nokka oli varjossa. Näytti lähtevän suhteellisen tasapainoisessa asennossa, mutta vauhtia oli ehkä vähän liikaa. Oli tuulinen päivä, ja siinä näytti tuulenpuuska tulevan, kun yhtäkkiä alkoi ilmassa kääntyä taaksepäin. Ella yritti kääntyä backside 180:seen, mutta tuli takakantille alas ja siitä kaatui, Koskinen kommentoi.
Big airin maailmancup jatkuu tällä viikolla Moenchengladbachissa Saksassa. Kisaan osallistuvat Roope Tonteri, Kalle Järvilehto, Ville Paumola, Kristiina Nisula ja Henna Ikola.
Lähde: Lumilautaliitto
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Krista Pärmäkoski poseerasi saunassa – teki sen jälkeen melkoisen tempun
- Saksan keihästähdeltä jäätävä reaktio Oliver Helanderin uuteen valmentajaan
- Hiihtotähti koki järkyttävän kohtalon – näin Kerttu Niskanen reagoi
- Laura Dahlmeierin isä sai lohduttoman tiedon tyttärestään
- Venäjän hiihtotähtiä huhuillaan olympialaisiin – seurauksena vielä isompi uutispommi?
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Krista Pärmäkoski poseerasi saunassa – teki sen jälkeen melkoisen tempun
- Hiihtotähti koki järkyttävän kohtalon – näin Kerttu Niskanen reagoi
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan