Suomalaisjuoksija tähtää EM-kisoihin 2018 – haki oppia tunnetulta valmennusgurulta

Kestävyysjuoksija Arttu Vattulainen panostaa tosissaan EM-kisoihin 2018.
Vattulaisen ajatuksissa on hilata pitkien ratamatkojen ennätykset (5000 m 13.53,56 ja 10 000 m 29.33,70) ensi kesänä askeleen eteenpäin ja katsoa mihin rahkeet riittävät EM-kesän kisoissa 2018.
– Kympin juoksen keväällä ja vitosen ennätys pitäisi saada hilattua kesällä sinne 13.40:n tietämille. Lontoon MM-kisojen rajat ovat vielä liian kovia, mutta elokuisten Universiadien suhteen en ole vielä tehnyt päätöksiä, Vattulainen sanoo.
Jos kesä sujuu hyvin, Vattulainen saattaa kokeilla syksyllä ainakin puolimaratonia.
– Alunperin tavoitteena oli juosta puolimaraton jo viime syksynä. Se ei lonkan takia ollut mahdollista. Täytyy katsoa, olisiko ensi syksynä sitten pidemmän maantiematkan vuoro.
Lähiajat Vattulainen pysyy Oulussa, tekee perustreenit ulkona ja kovemmat harjoitukset hallissa tai juoksumatolla.
– Yleensä olen ollut tähän aikaan ulkomaan leirillä. Nyt on meneillään kandityöhön liittyviä luentoja, ja kun ei ole EM-kisavuosi, panostan opiskeluun. Ensi vuonna on tarkoitus tehdä EM-kisakauteen iso panostus. Voi olla, että pidän taukoa opinnoista.
Vuosi sitten Joensuun Katajan juoksija treenasi sydäntalven valmennusguru Nic Bideuan ryhmässä Australiassa. Leirin jälkeen iskenyt lievä ylirasitustila ja mykoplasma pilasivat kevään kilpailukauden, mutta leiri sinällään kasvatti tieto-taitoa ja uskoa omiin mahdollisuuksiin.
– Otin sieltä joitakin asioita omaan harjoitteluun. Ainakin harjoittelun rytmitykseen olen sisäistänyt sen, että teen kovat treenit aamupäivällä. Se oli avartava reissu. Suurin osa siitä porukasta juoksi Riossa. Leirillä näki, ettei itse ole ihan hirveän kaukana heistä.
Lähde: Yleisurheilu.fi
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Lotta Haralalta selvää tekstiä Suomen MM-leiristä
- Tätä ei kaivattu: Wilma Murron tilanteesta saatiin ikävä paljastus
- Se oli siinä: Saga Vanninen todisti järkyttävää tilannetta lähietäisyydeltä
- Miten tämä on mahdollista? Silja Kososelta musertava paljastus Ylelle
- Suomalaisen naisjuoksijan vartalo ällistyttää – tämä kommentti ei mahdu naisen kalloon
- Nooralotta Nezirin tilanteesta hurja väite
- IS: Ylen urheilutoimittaja rakastui työpaikalla – ”Löytyi riittävän hullu mies”
- Jasmi Joensuu julkaisi hempeitä kuvia – unelma toteutui
- Hiihtotähdelle perheenlisäystä – Anne Kyllönenkin innostui ystävänsä uutisesta
- Silja Anderssonin kausi sai rajun päätöksen – seiväsnainen päivitti nyt tilannettaan
- Hiihtotähdelle perheenlisäystä – Anne Kyllönenkin innostui ystävänsä uutisesta
- Miten tämä on mahdollista? Silja Kososelta musertava paljastus Ylelle
- Silja Kosonen avautui Ylellä poikkeuksellisesta ihmissuhteestaan
- IS: Ylen urheilutoimittaja rakastui työpaikalla – ”Löytyi riittävän hullu mies”
- Suomalaisen naisjuoksijan vartalo ällistyttää – tämä kommentti ei mahdu naisen kalloon
- Mitä jälkeä: Nyt tuli posketon keihäänheittokaari
- Jasmi Joensuu julkaisi hempeitä kuvia – unelma toteutui
- Nooralotta Nezirin tilanteesta hurja väite
- Ura ohi: Suomalainen hiihtomies löysi uuden työpaikan
- Suomen naisjuoksijat pulahtivat yhdessä kylpyyn – tämä päivitys ei jätä paljon epäselväksi