Cecilia Hanhikoski pokkasi kultaa kuurojen MM-kisoissa – ”Tosi hyvä fiilis!”

Cecilia Hanhikoski on voittanut eilen kultaa kuurojen alppihiihdon ja lumilautailun MM-kisoissa Innerkremsissä, Itävallassa. Maailmanmestaruus tuli paripujottelussa.
Aiemmin viikolla Hanhikoski kaatui parisuurpujottelun aikalaskuissa, eikä päässyt jatkoon. Hän sai kuitenkin eiliseen paripujotteluun kasattua itsensä, ja voitti karsinnat. Varmoin ottein hän jatkoi finaaliin saakka, missä voitto tuli vain 0,2 sekunnin turvin.
– Tosi hyvä fiilis! Tänään kaikki laskut sujuivat hyvin ja rata tuntui niin hyvältä. Tuntuu, että sain lasketuksi radan rytmin mukaan. Tiistaina oli vähän vaikeaa, kun pettymys karsiutumisesta oli niin suuri. Epäonnistumisesta opin tärkeän asian: pitää keskittyä vain omaan laskuun. Tällä keinolla onnistuin tänään hyvin. En myöskään ole yksin täällä. Joukkueenjohtaja Heli Romu on mukana ja häneltä sain tukea henkisesti ja sain keskityttyä uuteen kisaan. Epäonnistumisella on myös hyvä ja positiivinen motivaatio, että haluan näyttää, mihin pystyn. Ennen jokaista laskuja lupasin itseni kanssa, että teen parhaani ja nautin laskusta. Tämä toimi hyvin, Hanhikoski kommentoi.
Hanhikoski on voittanut urallaan kaksi Deaflympics-hopeaa ja yhden pronssin sekä MM-kullan ja -pronssin. Tulevaisuudesta menestyksekäs urheilija on vielä avoin.
– En tiedä vielä mitä seuraavaksi. Tänään jäi kuitenkin fiilis, että voisin vielä kehittyä paremmaksi laskijaksi eikä tieni pääty tähän. Seuraava kuurojen arvokisat olisi Deaflympics talvella 2019. Nyt pitää ensin huilata ja sitten aletaan selvittää mitä seuraavaksi, Hankikoski tuumi.
Lähde: Lumilautaliitto
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iivo Niskaselle shokeeraava viesti Norjasta
- Paljastus: Tämä näky oli liikaa – Lotta Harala oli romahtaa Ylen suorassa lähetyksessä
- Yle: Suomalainen aituritähti koki suuren surun – ”Kova paikka”
- Suomalaisseuralta suru-uutinen: Legendaarinen urheilumies on kuollut
- Saara Keskitalo voitti kaikki – sitten tuli ällistyttävä paljastus
- Miten tämä on mahdollista? EM-sankari Ilona Monoselta uskomaton temppu
- Dorothea Wierer yllätti kylpyvideollaan – ampumahiihtäjän fanit olivat heti sulaa vahaa
- Siinä on miehellä auto: Remi Lindholm kaahailee tällaisella menopelillä Suomessa
- Suvi Minkkinen koki hermoromahduksen – tästä on kyse
- Salainen ihailija yllätti Anne Kyllösen – naista odotti melkoinen näky
- Siinä on miehellä auto: Remi Lindholm kaahailee tällaisella menopelillä Suomessa
- Nyt kävi huonosti: Riitta-Liisa Roponen sai kylmää kyytiä
- Suvi Minkkinen koki hermoromahduksen – tästä on kyse
- Kunnon kaari – Suomen keihäsässä voitti kaikki maailmalla
- Jasmi Joensuu julkaisi romanttisen kuvan – uusi rakas pääosassa
- Miten tämä on mahdollista? EM-sankari Ilona Monoselta uskomaton temppu
- Kunnon pommi: Krista Pärmäkoski tiputti shokkiuutisen
- Suomalaisseuralta suru-uutinen: Legendaarinen urheilumies on kuollut
- Salainen ihailija yllätti Anne Kyllösen – naista odotti melkoinen näky
- Saara Keskitalo voitti kaikki – sitten tuli ällistyttävä paljastus