MM-Lahden suomalaisarvosanat: ”Loistava Matti Heikkinen – mutta olisiko joku nuorempi mies voitu laittaa Kusti Kittilän tilalle?”

Sivustomme jakaa kouluarvosanoja Lahden MM-hiihtojen suomalaisurheilijoille. Päätöspäivänä täyden kympin mies oli 50 kilometriltä pronssin hienosti taistellut Matti Heikkinen.
Matti Heikkinen 10 (50 km:n pronssia)
Loistava kilpailu Heikkiseltä, jolle nämä karkelot ovat olleet melkoinen pettymys. Osoitti hienoa henkistä lujuutta tappelemalla itsensä väkisin mitalikamppailuun, vaikka oli jo jäänyt jonkin verran ylämäessä, missä Martin Johnsrud Sundby teki iskunsa. Loistava päätös näille kilpailuille ja Heikkiseltä taktisesti erittäin hyvä hiihto.
Lari Lehtonen 6,5 (50 km:n 23:s)
Eroa kärkeen tuli peräti 3.10. Pettymys mainion yhdistelmäkilpailun jälkeen, missä nimenomaan vapaan osuus kulki erinomaisesti. Alkoiko kisaväsymys painaa? Kahdeksaan päivään helähti 105 kilometriä kilpahiihtoa. Olisiko pitänyt jättää perinteinen 15 kilometriä väliin, koska siinä ei oleellisia saumoja menestykseen ollut?
Kusti Kittilä 6+ (50 km:n 42:s)
35-vuotias Kittilä hälytettiin pikakomennuksella kisoihin, kun Iivo Niskanen jätti päätösmatkan väliin. Kaikki kunnia hänelle, mutta äkkiseltään voisi miettiä, olisiko tästä tilaisuudesta saatu tulevaisuutta ajatellen enemmän hyötyä, jos olisi hälytetty kisaan joku nuorempi kaveri? Vai eikö vaihtoehtoja ollut? Kärkeen tuli eroa 6.15, mutta tuskin kukaan tästä mitään odottikaan.
Perttu Hyvärinen 5- (50 km:n 44:s)
Skiathlonissa 30:s, mutta nyt oli paljon tukkoisempaa. Hiihteli maaliin heikoimpana suomalaisena 7.19 kärjen takana. Naureskeli TV-haastattelussa, että tiesi jo kuntonsa menneen ohi tällä kaudella. Mikä meni siis pieleen? Miksi sitä ei saatu tähdättyä kauden tärkeimmälle hetkelle?
LAURI HOLLO
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lapsi: Suomalaisen ampumahiihtoässän suunnitelmat menivät uusiksi
- Krista Tervo romahti – pian saatiinkin ikävä paljastus
- Ampumahiihtäjä Sonja Leinamon kesäkuvat saivat fanit haukkomaan henkeään – ”Vau”
- Suomalaisjuoksija romahti mystisesti – ”Tuli järkytyksenä”
- Tätä ei TV:ssä nähty – Kalevan kisoissa todistettiin hirvittävää näytelmää
- Totuuden hetki: Päättyykö Suomen keihästähden ura kyyneliin?
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Tätä ei TV:ssä nähty – Kalevan kisoissa todistettiin hirvittävää näytelmää
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus