Ville Lampinen juoksi 800 metrin kotimaisen kärkiajan

Ville Lampinen juoksi 800 metrin kauden kotimaisen kärkiajan 1.49,70 Lexingtonissa Yhdysvaltain yliopistosarjan Idän mestaruuskisakarsinnoissa. Paikkaan yliopistosarjan mestaruuskisoissa tulos ei riittänyt.
Lampinen oli erässään seitsemäs ja yhteistuloksissa 19:s, kun Eugenessa käytäviin mestaruuskisoihin pääsivät erien kolme parasta sekä kolme aikojen perusteella.
Lampisen erän voitti amerikkalainen Drew Piazza ajalla 1.47,10, joka oli kisapäivän toiseksi nopein. Kolmen joukkoon erässä vaadittiin 1.48,32 ja aikojen perusteella paikka Eugeneen vaati 1.48,11. Lexingtonin kisojen kärkiaika oli amerikkalaisen Isaiah Harrisin 1.45,92.
Lampinen juoksi Villanovan yliopiston paidassa tasaisen kauden. Hallikaudella 800 metriä kulki parhaimmillaan 1.50,20. Lexingtonissa nyt syntynyttä aikaa paremmin hän juoksi ulkoradoilla viestissä, jossa hänelle kellotettiin 1.47,81.
Lujana NHL-liigan New York Rangersin kannattajana Lampinen vertasi yliopistokisakauttaan suosikkijoukkueensa kauteen.
– Liekö sattumaa, mutta kausi oli paljolti samanlainen kuin Rangersilla. En aivan täyttänyt odotuksia, mutta oli hyviä hetkiä, Lampinen tviittasi.
(Lähde: SUL)
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin