Yleisurheilun ME-mies järkyttyi shokkipäätöksestä – ”Uskomattoman pelkurimaista”
Kuva: Getty Images
Euroopan yleisurheiluliitto EAA:n tekemä linjaus on herättänyt paljon keskustelua.
EAA:n hallitus on päättänyt aloittaa Euroopan ennätysten tilastoinnin alusta. Pitkään on ollut epäilyksiä siitä, että osa 1980-luvulla tehdyistä ennätyksistä olisi saavutettu kiellettyjen aineiden avulla.
Euroopan liiton hallitus haluaa kuitenkin odottaa Kansainvälisen yleisurheiluliitto IAAF:n kantaa asiaan, koska osa Euroopan ennätyksistä on myös ME-tuloksia.
Kolmiloikan olympiavoittaja ja maailmanennätyksen haltija Jonathan Edwards on pöyristynyt EAA:n suunnitelmista.
– Ajattelin, että ennätykseni menisi joskus rikki eikä joidenkin urheilujohtajien kädestä. Se tuntuu uskomattoman väärältä ja pelkurimaiselta. En usko heidän saavuttavan sitä, mitä he haluavat. Se sijaan se herättää epäilyksiä sukupolven yleisurheilijoiden ylle, Edwards päivitteli The Guardianille.
Samoilla linjoilla on Edwardsin maannainen, entinen huippujuoksija Paula Radcliffe. Ironista on, että dopingin vastaisesta työstä tunnettu Radcliffe on nyt vaarassa menettää maratonin ME-aikansa.
– Ymmärrän heidän halunsa ja tarpeensa palauttaa urheilu puhtaaksi, mutta tällä tuskin saavutetaan sitä. Tämä on yksi uusi tapa, jonka vuoksi puhtaat urheilijat kärsivät huijareiden toiminnasta, Radcliffe valitteli.
IAAF on säilyttänyt veri- ja virtsanäytteitä vuodesta 2005 lähtien, joten tätä ennen tehdyt Euroopan ennätykset ovat vaarassa pyyhkiytyä pois.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!

