Yleisurheilun olympiavoittaja myönsi dopingin käytön – ”Tunnustukset nopeuttavat prosessia”

Yleisurheilun olympiavoittaja Julia Tshermoshanskaja on myöntänyt käyttäneensä kiellettyjä aineita. Asiasta kerrotaan Venäjän yleisurheiluliiton verkkosivuilla.
Viime vuoden elokuussa Kansainvälinen olympiakomitea tiedotti, että nainen oli kärynnyt uusintatestissä. Nyt Tshermoshanskaja on myöntänyt käyttäneensä dopingia.
31-vuotias Tshermoshanskaja ankkuroi Venäjän voittoon Pekingin olympialaisten pikaviestissä. Venäjän suoritus hylättiin. Belgia nousi ykköseksi, Nigeria kakkoseksi ja Brasilia kolmanneksi.
Tshermoshanskajan ohella myös kuulantyöntäjät Anna Omarova ja Soslan Tsirihov ovat myöntäneet dopingin käytön. Kaksikko sai maaliskuussa kahden vuoden kilpailukiellon.
Venäjä pyrkii parantamaan mainettaan antidopingtyön suhteen. Maa on ollut suljettuna kansainvälisistä kilpailuista jo puolitoista vuotta. Venäjä haluaa saada urheilijoitaan mukaan Lontoon MM-kisoihin elokuussa.
– Toivomme, että tunnustukset nopeuttavat prosessia Venäjän palaamiseksi. Uskon, ettei tämä ainakaan heikennä tilannetta, Venäjän yleisurheiluliiton antidopingtyötä koordinoiva Jelena Ikonnikova sanoi AFP:lle.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”

- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla