Nooralotta Nezirillä aivotärähdys – juoksee silti tänään Lahdessa
Kuva: Juha Tamminen
Turun Urheiluliiton Nooralotta Neziri juoksee tänään Lahden Eliittikisoissa. Naisten 100 metrin aitojen SE-nainen kaatui sunnuntaina Raaseporissa kauden avauskilpailussaan ja löi päänsä aitaan, mutta kertoi torstaina Lahdessa olevansa valmis kilpailemaan.
Päätös kilpailla syntyi yhden aitajuoksutreenin jälkeen.
– Sain lievän aivotärähdyksen. Juoksin ensi kertaa aitoja sunnuntain jälkeen tiistaina. Se teki vähän pahaa, mutta pääsin aitojen yli, vaikkei se ollut järin nopeaa, Neziri kertaili.
– Helppo ratkaisu olisi ollut jättää Lahden kisat väliin ja keskittyä Turkuun. Koen kuitenkin, että tekisi vaan huonoa jos pitäisi liikaa taukoa, kun mitään ei mennyt rikki.
Neziri ajatukset eivät ole vain hänen omia tuntemuksiaan. Juoksija kävi lääkärin tutkimuksessa sunnuntaisen kaatumisen jälkeen.
– Niska kuvattiin alkuviikosta. Siellä oli pientä jäykkyyttä, mutta lääkärin mukaan se on voinut olla siellä ennenkin, Neziri sanoi.
Neziri: Lotta ja Reetta laittavat minut tiukille
Lahden Eliittikison 100 metrin aidoissa Neziri kohtaa joukon hyvän kansainvälisen tason aitureita ja lähes kaikki kotimaan kärkinimet Reetta Hurskeen, Lotta Haralan ja Viivi Avikaisen. – Uskon, että kotimaastakin löytyy nyt vastusta, kun itse en ole vielä ihan huippukunnossa. Reetta ja Lotta juoksivat Raaseporin finaalissa kovaa ja laittavat minut nyt tiukuille, Neziri ennusti. Kevään harjoitusjakson jäljiltä Neziri on fyysisesti mainiossa kunnossa. – Olen vahvempi kuin koskaan aikaisemmin. Kun keho ja juoksu tästä kauden aikana kevenevät, uskon että se tuottaa tulosta. Niin kävi ainakin viime vuonna, Neziri viittasi lisääntyneisiin voimiin. (Lähde: SUL)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-kultaa voittanut Miklos Dudas, 34, löydetty kuolleena
- Kilpakumppanilta raju väite Aleksandr Bolshunovista
- Roman Eremenko: jymysiirto Venäjälle vireillä!
- Suvi Minkkinen löi hurjalla tavalla rahoiksi!
- IL: Maajoukkuehiihtäjä raivostui – olympianäytöt pysähtyivät Anne Kyllöseen: ”Voi s*atana”
- Merihätään joutunut Jari Saario: ”Haluan pyytää anteeksi”
- Nyt jysähti huippuaika – Mustafe Muuse juoksi Suomen ennätyksen
- IS: Ristomatti Hakola avautui elämänsä suurimmista muutoksesta: ”Raju keikka”
- SM-hiihtojen ohjelma tänään – osallistujat, tv-lähetykset ja selostajat
- Kaisa Mäkäräinen paljasti Ylellä: Suvi Minkkinen harkitsee radikaalia ratkaisua
- Kaisa Mäkäräinen paljasti Ylellä: Suvi Minkkinen harkitsee radikaalia ratkaisua
- Voiko tämä pitää paikkaansa? Urheilucast: Liigassa tehtiin historian arvokkain pelaajasopimus
- MM-kultaa voittanut Miklos Dudas, 34, löydetty kuolleena
- IL: Maajoukkuehiihtäjä raivostui – olympianäytöt pysähtyivät Anne Kyllöseen: ”Voi s*atana”
- Suvi Minkkinen löi hurjalla tavalla rahoiksi!
- Kilpakumppanilta raju väite Aleksandr Bolshunovista
- Merihätään joutunut Jari Saario: ”Haluan pyytää anteeksi”
- Nyt jysähti huippuaika – Mustafe Muuse juoksi Suomen ennätyksen
- IS: Ristomatti Hakola avautui elämänsä suurimmista muutoksesta: ”Raju keikka”
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hurjana Ylellä – näpäytti ”kotisohvavalmentajia”