Suomen tennisnaiset Fed Cupissa lohkonsa kärkeen

Cinia Fed Cup Team Finland nappasi toisen voittonsa Fed Cupin Euroopan/Afrikan lohkon kolmannessa ryhmässä, kun se voitti Tunisian 2-1.
Kaksinpeleissä Oona Orpana päihitti Tunisian kakkospelaajan, Chiraz Bechrin, 6-3 ja 6-2, kun taas Piia Suomalainen joutui ykkösten kamppailussa taipumaan WTA-rankingissä 104:ntena olevaa Ons Jabeuria vastaan 1-6, 6-4 ja 1-6.
Nelinpeliin molemmat joukkueet vaihtoivat ennakkoon ilmoittamansa kokoonpanon. Suomelta ratkaisevassa, 7-5, 6-7, 6-2 -voittoon johtaneessa ottelussa pelasivat kapteeni Emma Laine ja ykköspelaaja Piia Suomalainen. Tunisialta pelasivat Bechri ja Jabeur.
– Olemme pelanneet Piian kanssa niin paljon ratkaisevia Fed Cup -nelinpelejä yhdessä, että tuntui varmimmalta pelata hänen kanssaan. Se oli tärkeä siirto, pelaava kapteeni Laine selvittää ratkaisuaan tennisliiton tiedotteessa.
Keskiviikon nelinpelissä Kamerunia vastaan Laine pelasi Mia Eklundin parina. Tuloksena oli myös silloin voitto.
Suomi on näin ollen voittanut sekä Kamerunin että Tunisian ja nousi lohkonsa kärkeen. Mikäli se sinetöi ykköspaikan perjantain Makedonia-maaottelussa, pääsevät sinivalkoiset lauantaina pelaamaan noususta Fed Cupin Euroopan/Afrikan lohkon kakkosryhmään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Lotta Harala paljasti, mitä hänen kisa-asunsa alta löytyy
- Seiväshyppääjä Elina Lampela kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Nyt uidaan syvissä vesissä – suomalaisjuoksija keskeytti 800 metrin kilpailun
- Shokkiuutinen hiihtotähdestä – Frida Karlssonin valmentaja avasi nyt suunsa
- Voitto yli 15 metrillä – Suomen EM-mitalitoivolta järjetöntä ylivoimaa
- Rakkautta ilmassa: Suomalaisen yleisurheiluparin unelma toteutui
- Hiihtotähti laittanut itsensä hirmukuntoon kesällä – naisen muskelit ällistyttävät
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Lotta Harala paljasti, mitä hänen kisa-asunsa alta löytyy
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Nyt uidaan syvissä vesissä – suomalaisjuoksija keskeytti 800 metrin kilpailun
- Rakkautta ilmassa: Suomalaisen yleisurheiluparin unelma toteutui
- Hiihtotähti laittanut itsensä hirmukuntoon kesällä – naisen muskelit ällistyttävät
- Suomalainen kymmenottelija saapui keihäspaikalle – heitti hirmukaaren ja voitti kaikki
- Poikkeuksellinen näky – Saga Andersson käänsi katseita kisapaikalla
- Vahvistus IS:lle Saga Vanninen päätyi rajuun ratkaisuun valmentajansa kanssa
- Shokkiuutinen hiihtotähdestä – Frida Karlssonin valmentaja avasi nyt suunsa