IAAF tiukkana – venäläisiltä kielletty kynsilakatkin MM-Lontoossa
Kuva: Getty Images
Jos vaikkapa venäläisistä korkeushyppääjä Maria Lasitskene tai pika-aituri Sergei Shubenkov voittavat maailmanmestaruuden Lontoon yleisurheilun MM-kilpailuissa, he eivät tule kuulemaan palkintopallilla Venäjän kansallislaulua. Tämä ei kuitenkaan IAAF:lle riitä, venäläisiltä on kielletty kisoissa moni asia.
Kaikkiaan 19 venäläisurheilijaa on hyväksytty Lontooseen ns. neutraaleina urheilijoina. Venäjä suljettiin arvokisoista kaksi vuotta sitten valtiojohtoisen dopinginkäytön johdosta. Mukaan kisoihin on hyväksytty ne venäläisurheilijat, jotka ovat todistaneet harjoittelevansa paikassa, missä anti-doping-standardit ovat riittävällä tasolla.
– Haluaisin, että kaikki olisi kuin 2015, kun voitin Pekingissä maailmanmestaruuden, sanoo Shubenkov The News Internationalin mukaan.
Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF on kieltänyt venäläisiltä kaikenlaiset maasymbolit ja Venäjän lipun värit, mukaan lukien kynsilakat ja hikinauhat.
Venäjän viranomaiset väittävät koko ajan, ettei mitään valtiojohtoista dopingia ole ollutkaan. He kuitenkin hyväksyvät sen, että maan urheilijat ovat Lontoossa neutraaleina.
– Kaikki joka tapauksessa tietävät, mitä maata he edustavat kilpailuissa. Uskon silti, että kilpaileminen neutraaleina ei ole heille helppoa, sillä urheilijamme ovat patrioottisia, sanoo Venäjän urheiluministeri Pavel Kolobkov.
– Yritän olla ajattelematta koko asiaa, en anna sille kisoissa mitään arvoa tai merkitystä, Shubenkov sanoo.
– Kilpailen nyt neutraalina urheilijana, mutta tärkeintä minulle on näyttää, mihin pystyn ja puolustaa MM-titteliäni, kertoo puolestaan korkeushypyn suvereeni hallitsija Maria Lasitskene.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suru-uutinen: Suomen jääkiekon suuri legenda on kuollut
- Minionit olivat liikaa – olympialaisissa erikoinen kohu
- Hiihtorakkaus paljastui: Selene, 20, iski maajoukkuetähden veljen!
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- ”Oli kovat odotukset” – Suomen mitalitoivo floppasi
- Vilma Nissinen syyttää mediaa: ”Teidän kohunne”
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset