Suomella loistava alku EM-lentiksessä – Lelu Ojansivu ilmiliekeissä, kapteeni sai tuuletuksesta tällin!

Suomen miesten lentopallojoukkue on aloittanut Puolassa pelattavat EM-kilpailut hienosti. Suomi johtaa avausottelua Viroa vastaan erin 2–0. Eräpisteet on kirjattu Suomelle 25–21 ja 25–22.
Avauserä kulki koko ajan Suomen hienoisessa komennossa. Heti erän alussa Suomen keskitorjuja Tommi Siirilä pyöräytti nilkkansa, mutta tämän tilalle vaihdettu Markus Kaurto niittasi elämänsä ensimmäisellä pallokosketuksella aikuisten arvokisoissa Suomen 4–3-johtoon.
Myöhemmin avauserässä säväyttivät erityisesti Sauli Sinkkosen hyppyleija-aloitukset, Niklas Seppäsen vahva hyökkäyspeli sekä passari Eemi Tervaportin ovela toisen kosketuksen vasuri-isku, jolla Suomi otti arvokkaan 22–20-johtoaseman. Erän päätöspisteen latasi ensimmäisestä eräpallosta Seppänen.
Toinen erä alkoi Suomen kannalta huonosti. Jo erän toisessa pallossa Suomi koki vääryyttä, kun pallo kävi Viron lattiassa, mutta peli sai jatkua ja Viro meni 2–0-johtoon. Tilanne näytti lamaannuttavan Suomen miehistön, ja ensimmäiselle tekniselle aikalisälle mentiin Viron 8–4-johtoasemassa.
Hiljalleen Suomi hiipi peliin mukaan, mutta toisellakin teknisellä aikalisällä Viro johti lukemin 16–13. Juuri ennen lyhyttä taukoa oli nähty hieno tilanne, kun hyppysyöttönsä kanssa tuskaillut Lelu Ojansivu syötti ovelalla lyhyellä syötöllä ässän.
Toisen teknisen aikalisän jälkeen Suomi otti kolme pistettä peräkkäin. Tämän jälkeen Ojansivu täräytti hirmupommin verkolla torjuntaa yrittänyttä Viron tähtipelaajaa Robert Tähtiä päähän.
Tästä eteenpäin Suomi johti erää koko ajan, vaikka vielä tilanteessa 20–18 Viro sai jälleen pisteen tuomarivirheen seurauksena. 21–21- ja 22–22-tasatilanteiden jälkeen Kaurto tykitti Suomen taas johtoon. Suomen joukkueen riemu purkautui tuuletuksena, jossa kapteeni Tervaportti sai kannsapelaajan kyynärpäästä mojovan tällin takaraivoonsa.
Erän kaksi viimeistä pistettä tykitti hirmuvireeseen toisen erän kuluessa noussut Ojansivu.
Lue ottelun päätyttyä raportti SuomiUrheilu.comista.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan