Norjalaisjuoksija kohautti Lontoossa pronssillaan – jakaa kiitosta rakkaalle kilpakumppanille

Filip Ingebrigtsen venyi yleisurheilun MM-kisoissa elokuussa sensaatioon. Norjalainen nimittäin juoksi Lontoossa pronssille ja parhaaksi eurooppalaiseksi miesten 1 500 metrin kisassa.
Norjalaissankari jakoi iaaf.comin haastattelussa kiitosta varsin yllättävälle taholle. Hän on saanut kilpakumppanistaan ja vanhemmasta veljestään, keskimatkan juoksija Henrik Ingebrigtsenistä jo vuosia oivan sparraajan.
– Henrik ja minä olemme työskennelleet yhdessä ja olemme juosseet toisiaan vastaan viimeisten kuuden vuoden aikana, joten minun on annettava hänelle jotain kunniaa tästä pronssimitalista, Euroopan mestaruuden Amsterdamissa vuonna 2016 voittanut Filip Ingebrigtsen painotti sivuston jutussa.
– Voitin pronssia ja olen onnellinen, norjalainen viittasi Lontooseen.
Henrik Ingebrigtsen voitti samassa, 1 500 metrin EM-finaalissa pronssia. EM-kisoissa värisuoran (Helsingissä kultaa 2012 ja Zürichissa hopeaa 2014) ottanut juoksija tietää, miten harjoittelusta saa parhaan irti.
– Jos joku juoksee hyvin, se painostaa muita kavereita. Jokainen harjoittelu on kilpailu, veljeksistä vanhempi järkeili.
Lontoon MM-kisat sujuivat norjalaisjuoksijoilta hienosti, sillä Karsten Warholm voitti 400 metrin aidoissa maailmanmestaruuden. Juoksijat pitivät Norjan värejä korkealla, sillä nämä mitalit olivat maan ainoat kilpailuissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille