IS: Päävalmentajan idea vaikutti merkittävästi suomalaisen hiihdon MM-mitalistin tulevaisuuteen

Entinen maastohiihtäjä Teemu Kattilakoski pohti jo hyvissä ajoin urheilu-uran jälkeistä elämää, uutisoi Ilta-Sanomat.
Kattilakoski oli osa Suomen kvartettia, joka nappasi viestipronssia Liberecin MM-kisoissa vuonna 2009. Se oli vuonna 2011 päättäneen Kattilakosken uran ainoa arvokisamitali.
Vuonna 2006 Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentajana aloittaneella Magnar Dalenilla oli merkittävä vaikutus Kattilakosken sekä toisen sen ajan maajoukkuehiihtäjän, Lauri Pyykösen, tulevaisuuden suunnitelmiin.
Yrittäjähenkinen Dalen tarjoili miehille hyvän bisnesidean.
– Olimme Ramsaun jäätikköleirillä harjoitusten jälkeen palaamassa hotellille, kun Magnar sanoi autossa, että hänellä olisi tiedossa yksi hyvin nousuun lähtenyt tuotemerkki. Ilmoitimme Laurin kanssa heti, että olemme kiinnostuneita. Kun olin päässyt huoneeseeni ja käynyt suihkussa, puhelin soi, Kattilakoski kertaa tapahtumia.
Soitto tuli ruotsalaiselta kenkävalmistajalta, jonka kanssa Kattilakoski ja Pyykönen sopivat tapaamisen. Pian kaksikko perusti osakeyhtiön ja alkoi tuoda tuotteita Suomeen.
– Meitä kumpaakin oli aina kiinnostanut talouselämä ja yrittäminen etenkin maahantuontimielessä, koska siitä oli jonkinlaista kokemusta hiihdon kautta. Nykyisin meille tarjotaan tuotteita edustukseen, Kattilakoski kuvailee.
Alkuperäinen artikkeli on täällä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Moukaritähti Silja Kosonen hempeili somessa
- Kyllä nyt kelpaa: Joni Mäki kertoi loistavia uutisia
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Suvi Minkkinen ällistyi siitä, mitä hänen silmänsä oikein todistivat Helsingissä
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Älytön ennätysparannus – suomalaiselta superlahjakkuudelta loistava veto
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Kyllä nyt kelpaa: Joni Mäki kertoi loistavia uutisia
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”
- Moukaritähti Silja Kosonen hempeili somessa
- Maailman paras: Suomalaiselta yleisurheilijalta älytön kellotus
- Lotta Harala petettiin tylyllä tavalla – tämä lupaus osoittautui valheeksi
- Älytön ennätysparannus – suomalaiselta superlahjakkuudelta loistava veto