IS: Suomalainen mäkikotka kärsi älyttömästä vammakierteestä – ”Kymmenen operaatiota taisi tulla täyteen”
Kuva: Getty Images
Entinen mäkikotka Janne Happonen tuli mäkitornista alas lukemattomia kertoja, jolloin hän tunsi kipuja.
Happonen kertoi rajusta loukkaantumiskierteestään Ilta-Sanomien haastattelussa. Mies lopetti hyppyuransa vuonna 2014 pitkän vammakierteen päätteeksi.
Ensimmäinen iso takaisku tapahtui kesällä 2008, kun hänen hyppymononsa hajosi kesken ilmalennon Saksassa. Happosen reisiluu murtui rytäkän seurauksena. Tämän jälkeen Happosen vasemman polven ristisidettä operoitiin kolmesti vuosina 2010-2012.
Viimeisen hyppynsä Happonen teki kesällä 2014. Mies joutui silti vielä kerran kirurgin veitsen alle, jotta jalka kestäisi myöhemmällä iällä.
– En ole pitänyt tarkkaa kirjaa, mutta kymmenen operaatiota taisi tulla täyteen. Eiköhän siinä ollut tarpeeksi yhdelle urheilijalle, Happonen murjaisi Ilta-Sanomille.
Happonen arvioi hypänneensä toistasataa hyppyä, joissa tunsi kipua.
– Etenkin olympiatalvena jännitin jokaisessa alastulossa, kestääkö polvi. Silloin on hyvin vaikeaa, suorastaan mahdotonta tehdä rentoa suoritusta, Happonen muisteli tunnelmiaan talvelta 2014.
Happonen saavutti Vancouverin olympialaissa 2006 hopeaa joukkuemäessä. Lisäksi miehen palkintokaapista löytyy kolme MM-mitalia lentomäen joukkuekilpailuista.
Alkuperäinen artikkeli on täällä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Huippuhiihtäjät epäröivät USA:n naailmacupia – maailmantilanne huolettaa
- Ilo ja tragedia samana päivänä – norjalaisparin järkyttävä kokemus
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Kuva lipsahti julki – Red Bullin F1-autosta kiusallinen tieto!
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Ampumahiihdon huippunimi jättää kilpakentät – Paineet veivät voimia
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!