Ennätykset rikki – hurja määrä osallistujamaita mukaan Rukan maailmancupiin
Kuva: Juha Tamminen
Ruka Nordicissa on tänä vuonna ennätysmäärä sekä maailmancupin osakilpailuja että tapahtumaan osallistuvia maita.
Mäkihypyn, yhdistetyn ja maastohiihdon maailmancupit käynnistyvät kertarysäyksellä Rukalla 23.-26. marraskuuta. Osakilpailuja on yhteensä 11 ja osallistujamaita yli 30.
– Joukkueiden määrässä näkyy ehdottomasti olympiavuoden vaikutus. Se on talviurheiluvuoden kohokohta ja monelle siihen valmistautuminen kilpailuissa alkaa nimenomaan Rukalta marraskuussa. Tämä on meille erittäin hieno asia, Ruka Nordicin pääsihteeri Seppo Linjakumpu iloitsee Hiihtoliiton tiedotteessa.
Osallistujamaita on vahvistettu 34. Tänä vuonna Rukalla nähdään ensimmäistä kertaa Turkki mäkihypyssä sekä mm. Islanti maastohiihdossa. Aiempi osallistujamaiden ennätysmäärä oli 29 joukkuetta.
Myös yleisömäärän toivotaan seuraavan muiden ennätysten vanavedessä.
– Toivottavasti saamme tähän ennätysten vuoteen myös yleisöennätyksen. Pohjoismaiset hiihtolajit ovat hyvässä nosteessa ja toivomme, että se näkyy myös meidän kävijämäärässämme, Linjakumpu kertoo.
– Suomessa on nyt hiihtobuumi päällä ja Lahden kisojen hyvä perintö näkyy niin yleisön kuin median kiinnostuksessa. Uskon, että meillä voi olla tulossa monellakin eri mittarilla kaikkien aikojen Ruka Nordic, suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala kommentoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Karu totuus paljastui TV-kuvista – uskomaton ME-tulos heitettiin roskakoriin!
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”