Kuulostaako erikoiselta? Suomalainen hiihtotähti lisäsi treeniohjelmaansa yllättävän harjoitusmuodon

Alkava kausi on talviurheilijoille jälleen tavallista merkittävämpi, sillä edessä ovat ensi helmikuussa Pyeongchangin olympialaiset. Yksi kisoista paikkaa hamuava suomalaisurheilija on maastohiihtäjä Anssi Pentsinen.
Jämsästä lähtöisin oleva urheilija hakee olympiapaikkaa ja menestystä yleensäkin hieman päivitetyillä harjoituksilla – joista etenkin jooga kuulostaa ainakin maallikon korviin oudolta räväkässä ja nopeassa lajissa.
– Olen lisännyt venyttelyä ja joogannut. Tuloksiakin on jo näkynyt. Nyt on paikat niin auki, että voin kohta jo haastaa maajoukkueen naishiihtäjät venymiskilpailuun, Pentsinen virnuili Vantaan Sanomien haastattelussa, jonka voit lukea kokonaisuudessaan tätä painamalla.
Suomalaisen viime kausi meni, eikä hän päässyt oikeastaan missään vaiheessa tasolleen. Nyt tilanne on eri.
– Nyt on tosi hyvä lähteä kauteen. Harjoittelu lähti alusta asti oikeille laduille ja sen myötä kauteen valmistautuminen on henkisesti huomattavasti helpompaa, uuteen kauteen tähtäävä Pentsinen kertoi.
Kansainvälinen maastohiihtokausi alkaa todenteolla Rukan maailmancupilla marraskuun lopulla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Senteistä kiinni: Krista Tervo oli tehdä todella rumaa jälkeä
- Oliver Helanderilta tyly temppu – kilpakumppanilta harvinaisen selvät sanat IS:lle
- Jasmi Joensuu jakoi upeita kesäkuvia – fanit ällistelivät mitä silmät todistivat
- Se oli siinä: Suomalaisen hiihtonaisen päivitys ei jätä mitään epäselväksi – ura ohi
- Kamerat tallensivat: Lotta Haralalta tyly temppu kiekkoilijarakkaalle
- Kaisa Mäkäräinen päästi suustaan melkoista tekstiä, oma rakas vetäytyi takavasemmalle
- Wilma Murto ulkona, synkkä totuus paljastui kaikille
- Nooralotta Neziri hieraisi silmiään – naisen oli mahdotonta käsittää, mitä hänestä kirjoitettiin
- Suomalaiselta keihästähdeltä älytön ennätysparannus – kultaa tuli ylivoimaisesti
- Lapsi: Suomalaisen ampumahiihtoässän suunnitelmat menivät uusiksi
- Tätä ei TV:ssä nähty – Kalevan kisoissa todistettiin hirvittävää näytelmää
- Ampumahiihtäjä Sonja Leinamon kesäkuvat saivat fanit haukkomaan henkeään – ”Vau”
- Lapsi: Suomalaisen ampumahiihtoässän suunnitelmat menivät uusiksi
- Kaisa Mäkäräinen päästi suustaan melkoista tekstiä, oma rakas vetäytyi takavasemmalle
- Wilma Murto ulkona, synkkä totuus paljastui kaikille
- Krista Tervo romahti – pian saatiinkin ikävä paljastus
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nooralotta Neziri hieraisi silmiään – naisen oli mahdotonta käsittää, mitä hänestä kirjoitettiin
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen