Painonnoston olympiaohjelmaan suunnitteilla radikaaleja muutoksia

Painonnostoon on suunnitteilla radikaaleja muutoksia Tokion vuoden 2020 olympialaisiin.
Kansainvälisen painonnostoliitto IWF:n perusti viisihenkisen komission pohtimaan lajin uudistusta seuraavia olympialaisia varten. Työryhmään kuuluvien asiantuntijoiden suunnitelmissa muutoksia on luvassa.
Hahmotelman mukaan olympialaisissa luovutaan kokonaan B-ryhmästä. Yhdessä painoluokassa kilpailijoiden määrä rajataan 14:ään.
Jatkossa kunkin maan olympiajoukkueessa saa olla kahdeksan urheilijaa entisen kymmenen sijaan. Tämän lisäksi sekä miehille että naisille on tulossa uusi painoluokka.
Vuodesta 2000 lähtien olympialaisissa miehillä ja naisilla on ollut kahdeksan painoluokkaa, mutta määrä tippuu Tokiossa seitsemään. Riossa 2016 nostajia oli 260, mutta Tokiossa vain 196 alustavan suunnitelman mukaan.
– Meidän velvollisuutemme on varmistaa, että lajimme pysyy olympialaisten ohjelmassa. Tulevaisuudessa voi olla, että kaikki luokat eivät ole mukana, kuten monissa muissakin lajeissa, IWF:n pääjohtaja ja muutoskomission jäsen Attila Adamfi sanoi insidethegamesin mukaan.
Kansainvälinen olympiakomitea IOC haluaa poistaa miehissä 94-kiloisten painoluokan. Vuosien 2008-2012 olympialaisten dopingnäytteiden uusintatesteissä käryjä paljastui 49, joista kymmenen oli 94-kiloisten painoluokasta.
Kazakstanin Ilja Iljin voitti painoluokan sekä Pekingissä että Lontoossa, mutta jäi kiinni kielletystä aineesta. Lontoossa Saeid Mohammadpourkarkaragh sijoittui sarjassa alunperin viidenneksi, mutta nousi käryjen myötä ykköseksi. Puolan Tomasz Zielinski pomppasi yhdeksänneltä sijalta pronssille.
Viisihenkinen komissio ei ole vielä tehnyt lopullisia päätöksiä. Komission on määrä esitellä suunnitelmansa IWF:n johtokunnalle marraskuun lopulla.
Rion olympialaisissa Suomea painonnostossa edustivat Anni Vuohijoki ja Milko Tokola. He molemmat kilpailivat B-ryhmässä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Ella Junnila julkaisi pysäyttävän kuvan – näin totuus selvisi naiselle
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista