UFC-tähti ei uskonut hälytystä – menetti olympiakultansa tuhoisassa tulipalossa
Kuva: Getty Images
UFC:n kärpässarjassa menestystä niittänyt Henry Cejudo selvisi verrattain vähällä Kaliforniassa riehuvassa maastopalossa.
Uutisoimme aiemmmin, että Cejudo joutui pakenemaan yöllä tulipaloa hyppäämällä hotellin toisesta kerroksesta alas.
Cejudon manageri Ali Abdelaziz vahvisti tapahtuneen MMA Junkielle.
– Hän heräsi yöllä palohälytykseen, mutta ajatteli sen olevan väärä hälytys, joten hän meni takaisin nukkumaan. Hän heräsi neljältä aamulla huoneen ollessa savun vallassa.
– Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hypätä parvekkeelta alas. Hän poltti jalkansa tullessaan alas. Hän on turvassa, Abdelaziz sanoi.
Abdelazizin mukaan Cejudo ei saanut vakavia vammoja eikä loukannut nilkkaansa, kuten esimerkiksi San Francisco Chronicle raportoi.
Mielipahaa aiheutti henkilökohtaisten tavaroiden menettäminen. Cejudo pakeni hotellihuoneestaan mukanaan vain puhelin. Sen sijaan muu mukana ollut omaisuus, kuten vuoden 2008 olympiakulta jäi tulen armoille.
Cejudo voitti Pekingin olympialaisissa kultaa vapaapainissa 55-kiloisten sarjassa.
Cejudon seuraava ottelu ei ole uhattuna. Abdelazizin mukaan Cejudo ja Sergio Pettis kohtaavat suunnitellusti UFC 218 -tapahtumassa 2. joulukuuta.
Tuoreimpien tietojen mukaan Kalifornian raivoavissa maastopaloissa on kuollut 17 ihmistä, 180 on kadoksissa ja 25 000 on evakuoitu. Rakennuksia on tuhoutunut 2000.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Olympialaisten rakennustyöt rajusti myöhässä
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia
- Sami Jauhojärvi avautui Iivo Niskasesta: ”Se harmittaa minua”
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin