45-vuotias lajinsa legenda lähdössä jo seitsemänsiin olympialaisiin – ”Aivan hullu aika”
Kuva: Getty Images
Viisinkertainen pikaluistelun olympiavoittaja ja moninkertainen maailmanmestari Claudia Pechstein, 45, on lähdössä jo seitsemänsiin olympialaisiin helmikuussa.
AFP:n mukaan saksalaislegenda varmisti olympiapaikkansa sunnuntaina oltuaan ykkönen 5 000 metrillä Stavangerissa maailmancupissa ajalla 6.56,60. Pechsteinille olisi riittänyt olympiapaikkaan jopa se, että hän olisi sijoittunut kahdeksan parhaan joukkoon. Etelä-Korean helmikuinen olympiamatka on enää Saksan olympiakomitean vahvistusta vailla, minkä oletetaan olevan pelkkä muodollisuus.
– Olen erittäin ylpeä itsestäni. Tavoitteenani oli alittaa seitsemän minuuttia, mutta tuo on aivan hullu aika, Pechstein kertoi ZDF:lle.
– Olen aikataulussa ja nyt kyse on vain siitä, että pysyn terveenä.
Pechstein on kaikkien aikojen menestynein olympiapikaluistelija. Saksalaisnaisen vyöllä on viisi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia olympiatasolta Albertvillen vuoden 1992 kisoista lähtien.
Pechstein missasi kuitenkin yhdet olympialaiset vuonna 2010 saatuaan kahden vuoden kilpailukiellon veridopingista vuonna 2009. Pechstein käy yhä oikeustaistelua tuomiostaan. Pechstein veriarvot olivat testeissä epänormaalit, mutta hän ei koskaan jäänyt kiinni dopingin käytöstä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne