Michael Johnson paljasti rohkean idean – legenda kyseenalaisti Usain Boltin päätöksen uran jatkosta
Kuva: Getty Images
NBC Sports paljastaa artikkelissaan, että yhdysvaltalainen pikajuoksija, olympiavoittaja ja maailmanmestari Michael Johnson oli kehottanut toista legendaa Usain Boltia lopettamaan maineikkaan uransa Rion olympiakisojen jälkeen.
Jamaikalainen kuitenkin jatkoi uraansa vielä vuoden verran olympialaisten jälkeen, sillä ura loppui Lontoon MM-kisoihin menneenä syksynä.
– Viime vuonna neuvoin häntä lopettamaan Rion jälkeen. Mutta hän ei noteerannut sitä ja jatkoi vuoden liian pitkään, yhdysvaltalainen paljasti sivuston mukaan.
– Se on hyvin vaikeaa, kun ei enää ole motivaatiota.
Myös Bolt itse muistaa Johnsonin kehotuksen.
– Kuuntele. Olet saavuttanut kaiken tässä urheilussa. Olit huipulla. Miksi sinun pitäisi jatkaa, urallaan ”kaiken” voittanut jamaikalainen muisteli Johnsonin heittäneen hänelle.
Nelinkertainen olympiakultamitalisti Johnson lopetti upean uransa Sydneyssä vuonna 2000 nappaamalla 400 metrin olympiakultaa.
Bolt puolestaan voitti Riossa peräti kolme kultaa reilu vuosi sitten. Hänen uransa kuitenkin päättyi synkissä merkeissä loukkaantumiseen syksyllä 4 x 100 metrin viestifinaalissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Näin Perttu Hyvärinen voi vielä päästä olympialaisiin!
- Nyt puhuu Teemu Pasanen – näin kommentoi Perttu Hyvärisen kohtaloa IL:lle
- Olympiapommi kytee: Suomen mäkihyppymies löi kaikki ällikällä – kulisseista kova fakta!
- Olympiatähti paljastaa: julkaisee alastonkuvia taitelijanimellä
- Oho! Suvi Minkkinen räväytti asullaan – ”Milanon muotiviikolle?”
- Vilma Nissinen löi rahoiksi – hiihtotähden reaktio kertoo paljon
- Kaikki Los Angelesin kesäolympialaisista 2028
- Norjalle taas surkeita uutisia – tähti loukkaantui
- Jutta Leerdam keikisteli yksityiskoneessa – tästä syttyi Hollannissa raivo
- Suomen joukkue ampumahiihdon sekaviestiin valittu!
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Hiihtorakkaus paljastui: Selene, 20, iski maajoukkuetähden veljen!
- Suomen joukkue ampumahiihdon sekaviestiin valittu!
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät