Nyrkkeilyn supermatsi on peruttu – syynä ihmeellinen loukkaantuminen
Kuva: Getty Images
David Hayen ja Tony Bellewin uusintaottelu on peruttu Hayen epäonnisen loukkaantumisen vuoksi. Haye kertoi loukanneensa hauiksensa tehdessään porrasjuoksuharjoitusta, jossa hän menetti tasapainonsa ja otti vahingossa kaatuessaan iskun kädellään vastaan.
– Joudun ilmoittamaan todella raskain mielin, että kovasti odotettu uusintaottelumme Tony Bellewin kanssa joudutaan perumaan ja siirtämään joko 24. maaliskuuta tai 5. toukokuuta. Vastoin yleisiä huhuja olin todella hyvässä kunnossa ja harjoitusleirini oli sujunut loistavasti. Porrastreenissä sattuneen ikävän epäonnisen loukkaantumisen vuoksi joudun vetäytymään ottelusta. Haluaisin pyytää anteeksi Tonylta, hänen taustajoukoiltaan ja faneiltamme, Haye pahoitteli tiedotteessaan.
Raskaan sarjan huipputähtien uusintakohtaaminen oli määrä toteutua 17. joulukuuta. Nyt ottelu siirtyy mitä todennäköisimmin ensi kevääseen.
Nyrkkeilytähtien viime kohtaamisen vei nimiinsä Bellew teknisellä tyrmäyksellä viime maaliskuussa. Bellew oli myös yhtä harmissaan odotetut otteluillan kaatumisesta.
– Olen todella harmissani ottelun siirtymisestä sekä itseni että fanien vuoksi. Minulla on ollut rankka harjoitusleiri ja elämässäni on ollut kaikenlaisia haasteita päällä. Tästä huolimatta olin valmis uusimaan voittoni, Bellew valitteli.
Hayen leiri on kertonut aloittavansa pian käden kuntoutuksen ja uskoo ottelijan pääsevän alkuvuodeksi tai viimeistään kevääksi kuntoon uutta taistoa varten.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lindsey Vonn: shokkiratkaisu!
- Tiesitkö? Olympialaiset käyntiin jo kaksi päivää ennen avajaisia – tässä ohjelma
- Lotta Harala: uusi ennätys!
- Ruotsilla kävi nolo moka: ”Näytämme idiooteilta”
- IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta
- Frida Karlsson kuljeskeli olympiahotellissa alasti pelkässä pyyhkeessä: ”Se oli hauskaa”
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta
- Lindsey Vonn: shokkiratkaisu!
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Lotta Harala: uusi ennätys!
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- Tiesitkö? Olympialaiset käyntiin jo kaksi päivää ennen avajaisia – tässä ohjelma
- Ruotsilla kävi nolo moka: ”Näytämme idiooteilta”
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”