Sukupuoltaan vaihtanut painonnostaja punnersi MM-hopealle – ”Tämä on huijausta”
Kuva: Getty Images
Laurel Hubbard nappasi hopeaa painonnoston MM-kisoissa Anaheimissa.
Uusiseelantilainen Hubbard ylsi toiselle sijalle naisten yli 90-kiloisten sarjassa. Hubbardin yhteistulos oli 275 kiloa.
Hän toi Uudelle-Seelannille maan ensimmäisen mitalin painonnoston MM-kisoista. Hubbardia ei kuitenkaan näkynyt pressitilaisuudessa.
– Hän ei tullut paikalle, koska oli luultavasti vaivaantunut, urheilijan valmentaja Tim Swords sanoi Reutersille.
Tällä Swords viittasi Hubbardin poikkeukselliseen tilanteeseen. 39-vuotias painonnostaja tunnettiin vielä nelisen vuotta sitten nimellä Galvin Hubbard.
Hän kilpaili aiemmin painonnostossa miehissä ja pärjäsi hyvin nuorten sarjoissa. Noin 35-vuotiaana hän vaihtoi sukupuoltaan ja kilpailee nykyisin naisten puolella.
Laurel Hubbardiksi nimensä muuttanut urheilija on läpäissyt Kansainvälisen olympiakomitean asettamat pykälät transsukupuolisia kohtaan.
Tästä huolimatta Hubbardin kisaaminen naisten sarjassa on aiheuttanut närää. Niin kävi myös MM-kisoissa.
– Nostajien välillä ei ollut mitään kiistelyä, mutta valmentajien puolella oli. Kun Sarah Robles nosti tempauksessa Laurelia enemmän, niin useat valmentajat onnittelivat siitä. Kukaan ei halunnut hänen voittavan, Swords totesi.
Urheilun ystävät ovat ottaneet tiedon Hubbardin menestyksestä vastaan ristiriitaisesti. Osa on hänen puolesta iloinen, kun taas toiset ovat jyrkästi asiaa vastaan.
– Tämä on huijausta, Hubbardin kilpailulupaa naisten puolella kommentoitiin Twitterissä.
I call that cheating! No way a man turned women can compete in this area..
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Johannes Kläbo ällistyttää – teki jymypäätöksen heti olympialaisten jälkeen
- Taas yksi kova nimi sivuun – Kaisa Mäkäräisen kilpasisko lopettaa uransa!
- Ex-huippuvalmentaja latasi karun totuuden: Tästä syystä Suomen hiihto on Norjan ja Ruotsin perässä
- Arsi Ruuskanen summasi olympialaiset suoraan – nyt katse jo eteenpäin
- Kaksi täysin erilaista tietä huipulle – Kläbo ja Niskanen vertailussa
- Jutta Leerdam palkittiin näyttävästi – ”Suuri kunnia”
- Totta se on – Eero Hirvonen ja Ilkka Herola tekevät historiaa
- NHL-tähdet sanoivat ei kiitos Donald Trumpille
- Shokkitieto: Ampumahiihtotähti sydänleikkaukseen – voitti mitalin olympialaisista
- Mikko Rantasen olympiavamma säikäytti – nyt tuli tieto
- Olympiamatkasta kohuväite – Suomen hiihtomaajoukkueessa muhii skandaali: ”Ihan täysi bordelli”
- Televisiotähti huomasi – olympiakisoissa nähtiin “Marjo Matikaisen kopio”
- Shokkitieto: Ampumahiihtotähti sydänleikkaukseen – voitti mitalin olympialaisista
- Suomi isolla joukkueella Falunin maailmancupiin – kaksi kovaa nimeä sivussa
- Olympiajohtaja hermostui – tiimi joutui tulilinjalle
- Olympiamitalisti naljaili kaverilleen – kommenttikenttä repesi
- Kohuvalmentaja odottaa ratkaisua – Hiihtoliitto jarruttaa
- Mikko Rantasen olympiavamma säikäytti – nyt tuli tieto
- Jade Nyström palasi kisakentille – teki seuraajilleen yhden asian harvinaisen selväksi
- “Homma lähti räpylästä” – Ylen asiantuntija latasi suoraan hiihtomaajoukkueen johdosta Vuorovedossa
