Venäläiset tyrmistyivät FIS:n kovasta päätöksestä – Ruotsin päävalmentaja iloitsi pannasta
Kuva: Getty Images
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS sulki kuusi venäläishiihtäjää toistaiseksi maastohiihdon maailmancupista.
Aleksandr Legkov, Jevgeni Belov, Aleksei Petuhov, Maksim Vilegzhanin, Julia Ivanova ja Jevgenia Shapovalova on asetettu väliaikaiseen kilpailukieltoon.
Pannan taustalla on epäily siitä, että hiihtäjät olivat hyvin todennäköisesti Sotshin olympialaisissa mukana Venäjän systemaattisessa dopingissa ja hyötyivät siten testinäytteiden manipuloinnista.
Aiemmin Kansainvälinen olympiakomitea KOK mitätöi edellä mainittujen kuuden venäläisen tulokset Sotshin vuoden 2014 olympialaisista saaden myös elinikäisen olympiapannan.
Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Jelena Välbe tyrmistyi FIS:n päätöksestä.
– Tämä on hyvin odottamatonta. Viikko sitten vaikutti siltä, että saisimme toisenlaisen viestin, Välbe ihmetteli Aftonbladetin mukaan.
Samalla Välbe vahvisti, että he valittavat pannasta Urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen.
Ruotsin hiihtomaajoukkeen valmentaja Rikard Grip puolestaan iloitsee FIS:n linjauksesta.
– Se on mukavaa, että heidät suljetaan kilpailujen ulkopuolelle tutkimusten ajaksi. Se on mielestäni oikea päätös, Grip totesi SVT:lle.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Kalle Palander laukoi alatyylistä tekstiä IS:lle – teki yhden asian selväksi
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin