UFC-tähden painonveto meni karmeasti pieleen – kärsi sydänkohtauksen otteluviikolla
Kuva: Getty Images
UFC:n keskisarjan ottelijan Uriah Hallin on tarkoitus kohdata lajilegenda viime sunnuntaina promootion St. Louisin otteluillassa. Suunnitelmiin tuli kuitenkin kammottava muuttuja, kun jenkkiottelija kärsi lievän sydänkohtauksen ja sairaskohtauksen kesken rankan painonvedon.
Hall joutui peruuttamaan ottelunsa viime hetkellä jouduttuaan lauantaina sairaalaan. Ammattilaisottelijan armoton laihdutuskuuri vei miehen hetkeksi lähes kuoleman partaalle.
– Se oli varmaankin traumaattisin kokemus, mitä minulla on ikinä ollut. Olin tajuton, mutta samaan aikaan tajusin hieman, mitä ympärilläni tapahtuu. Kärsin samaan aikaan pienen sydänkohtauksen ja sairaskohtauksen. Munuaiseni olivat huonossa jamassa, jamaikalais-amerikkalainen kamppailutähti taivasteli MMA Fightingin haastattelussa.
Vapaaottelukonkari epäili pelottavan kohtauksen johtuneen aiemmista terveysvaivoista, jotka hän sivuutti UFC-otteluun valmistavan harjoitusleirinsä aikana.
– Se oli loukkaantuminen, jonka päätin vain sivuuttaa. Se kostautui sitten pahasti. Kehoni ei reagoinut päätökseen hyvin, Hall myönsi.
UFC:n presidentti Dana White ehti jo laukoa varsin ällistyttäviä väitteitä Hallin vetäytymisestä. Promootion nokkamies täräytti ottelijansa sairaalareissun johtuneen liiasta juhlimisesta Los Angelesin yöelämässä.
Hall ei ollut kommenteista hyvillään, ja korosti terveyshuolien olleen todella vakavia.
– Lääkärini sanoi, että jos en olisi lopettanut painonvetoa, olisin varmaan kuollut. Kehoni ei olisi vain hyväksynyt sitä tilaa, jossa olin. En aio enää koskaan sivuuttaa mitään ongelmia terveyteni kanssa, kamppailija päätti.
Uriah Hall on voittanut 13 ottelua ja hävinnyt kahdeksan. Ammatilaisuransa vuonna 2005 aloittanut ottelija on matsannut UFC:n riveissä jo vuodesta 2013 lähtien. Miehen kovimpiin saavutuksiin kuuluvat voitot muun muassa Gegard Mousasista, Chris Lebenistä ja Thiago Santosista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aino-Kaisa Saarinen lyttäsi hiihtotähden: ”Hiihti jalat alta”
- Barack Obama lähetti viestin olympiaurheilijoille
- Norjassa kuohuu! Maajoukkueelle haukut: ”Täysi epäonnistuminen”
- Iivo Niskasella ainutlaatuinen mahdollisuus: ”Kukaan suomalainen ei ole pystynyt”
- Kerttu Niskanen selitti – tästä syystä jäi kärjestä perinteisellä
- Therese Johaug täräytti tylyn arvion naishiihtäjästä
- Anni Kärävä upeasti slopestylen finaaliin – Elian Lehto paljasti mihin syöksyfinaali kaatui
- Jessie Diggins kauhuissaan shokkiuutisista kotoa: ”Pelkään heidän puolestaan”
- Olympialatuun tehtiin muutos: Suosii suomalaisia
- Kerttu Niskaselta suoraa puhetta huollolle: ”Semmoinen toivomus”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Hiihtorakkaus paljastui: Selene, 20, iski maajoukkuetähden veljen!
- Olympiapommi kytee: Suomen mäkihyppymies löi kaikki ällikällä – kulisseista kova fakta!
- IL: Näin muhkeasti tienaa ampumahiihdon valmentaja
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Kerttu Niskaselta suoraa puhetta huollolle: ”Semmoinen toivomus”
- Paljastus: Näin Perttu Hyvärinen voi vielä päästä olympialaisiin!
- Vilma Nissinen löi rahoiksi – hiihtotähden reaktio kertoo paljon