31-vuotias yleisurheilun olympiavoittaja oli jo iskeä piikkarit naulaan – ”Pelkäsin urani olevan ohi”
Kuva: Getty Images
Pituushypyn olympiavoittaja Greg Rutherford pelkäsi viime syksynä urheilu-uransa olevan lähellä loppua.
Britti leiskautti kotiyleisön edessä olympiakultaan Lontoossa 2012. Neljä vuotta myöhemmin mies ylsi Riossa olympiapronssille.
Vuosi 2017 oli haasteellinen. Rutherford ei voinut osallistua MM-kisoihin nilkkavammansa vuoksi, ja kävi leikkauspöydällä myös nivustyränsä takia.
Rutherford kertoi The Guardianin haastattelussa, että hän pelkäsi syksyllä uransa olevan ohi.
– Minulla on ollut useita leikkauksia. Jossain vaiheessa sitä alkaa miettiä, että vieläkö kroppani kestää tämän. Vieläkö toivun tästä? Olen 31-vuotias enkä ollut varma, että kykenisinkö siihen uudestaan, Rutherford sanoi.
Miehen mukaan hänellä oli todella kovat kivut nivusleikkauksen jäljiltä.
– Herkällä alueella oli paljon kipua. Se on tuskaa, jota en voi edes selittää, Rutherford kuvaili.
Vuoden 2015 maailmanmestari on toipunut vaivoistaan pikavauhtia eikä mies ole aikeissa laittaa piikkareita naulaan. Rutherford aikoo kisata maaliskuussa sisäratojen maailmanmestaruuskilpailuissa Birminghamissa.
Kesällä miehen tähtäimessä on Berliinin EM-kisat. Rutherford haluaa pitää oven auki myös Tokion olympialaisille vuonna 2020.
– Olen luultavasti nälkäisempi kuin pitkään aikaan. Haluan saada alle hyvän kauden Timanttiliigassa ja voittaa kolmannen EM-kullan peräkkäin ensimmäisenä pituushyppääjänä.
– Minun pitää varmaan laittaa eläkesuunnitelmat hyllylle ja kilpailla vielä muutama vuosi. Jos voin vielä kisata maailman parhaiden kanssa, niin menen ehdottomasti olympialaisiin, Rutherford korosti.
LUE MYÖS:
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista
- Kaisa Mäkäräinen katsoi Suvi Minkkisen touhua – lausui Ylelle selvän viestin
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta
- Tapaus Krista Pärmäkoski – isolta pomolta selvä viesti IL:lle
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Uskomaton kehitysloikka – Ella Mikkola ällistyi itsekin
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”
- IS:ssä tyly viesti Janne Ahosen perheelle
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Uskomaton kehitysloikka – Ella Mikkola ällistyi itsekin
- Päävalmentaja tiputti Ylelle raakoja faktoja Sonja Leinamosta
- Hiihtotähti teki radikaalin ratkaisun ja jätti perheensä – huonosti kävi
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin
- Kausi vasta alkoi: Dorothea Wierer teki ikävän paljastuksen
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta