Ennakkosuosikki pettyi karvaasti paraatimatkallaan – hiihtotähti puhkesi haastattelussa kyyneliin
Kuva: Getty Images
Hiihtäjä Maurice Manificat pettyi karvaasti päämatkallaan Pyeongchangin olympialaisissa.
Ranskalainen oli yksi suurimpia ennakkosuosikkeja 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailuun. Manificat ylsi kyseisellä matkalla MM-hopealle Falunissa vuonna 2015, ja joulukuussa hän voitti 15 kilometrin vapaan tyylin mc-kilpailun Davosissa.
Etelä-Koreassa Manificat sijoittui bravuurimatkallaan viidenneksi. Hän jäi kolmanneksi sijoittuneesta Denis Spitsovista tasan neljä sekuntia.
Pettynyt urheilija puhkesi maalialueella kyyneliin.
– Olen todella surullinen. Tämä oli urani päätavoite. Jäin siitä neljä sekuntia. Vain neljä sekuntia, tunteellinen Manificat harmitteli Expressenille.
Manificat oli toisena vielä viitisen kilometriä ennen maalia, mutta vauhti hyytyi liikaa loppua kohden.
– Se ei ollut tarpeeksi. En tiedä mitä sanoa. Tein kaiken minkä pystyin, mies jatkoi.
Manificat sijoittui Vancouverin olympialaisissa 2010 samalla matkalla kuudenneksi. Neljä vuotta sitten Sotshissa 15 kilometriä hiihdettiin perinteisellä hiihtotyylillä.
– Olen odottanut kahdeksan vuotta kilpaillakseni olympialaisissa 15 kilometrin matkan vapaalla tyylillä. Saa nähdä, tuleeko enää uutta mahdollisuutta. Tuntuu aivan kauhealta, Manificat sadatteli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Kilpakumppani lausui Ilkka Herolalle tylyt sanat ladulla – peli oli selvä
- Ylelle paljastus: Kohta selviää totuus Krista Pärmäkoskesta
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Dorothea Wiererin touhu ällistyttää – selostajat eivät olleet uskoa silmiään
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Ylelle paljastus: Kohta selviää totuus Krista Pärmäkoskesta
- Riitta-Liisa Lassila teki yllättävän paljastuksen hiihtourastaan