Olympiamitalistin dopingkäry nostatti kohun – skandaali järkytti curlingmaailmaa
Kuva: Getty Images
Aleksandr Krushelnitskinin tapaus on aiheuttanut selkkauksen curlingin maailmassa.
Krushelnitski voitti yhdessä vaimonsa Anastasia Bryzgalovan kanssa pronssia sekanelinpelissä Pyeongchangin olympialaisissa.
Sunnuntaina julkisuuteen levisi tieto Krushelnitskin positiivisesta dopingnäytteestä. Miehen näytteestä löytyi meldoniumia.
Krushelnitskin aiheuttama skandaali on järkyttänyt laji-ihmisiä ympäri maailman, Associated Press raportoi. Vilppi ei istu lajin herrasmiesmäiseen etikettiin millään ilveellä.
Maailman curlingliiton sääntökirjaan on painettu melko suoraan, että todellinen curlaaja häviää mieluummin kuin voittaa vääryydellä.
Krushelnitskin kollegat ovat pohtineet, että olisiko kiellettyä ainetta voinut livahtaa urheilijan näytteeseen vahingossa.
– Meldonium on ollut kielletty jo yli vuoden ajan enkä voi kuvitella, että näin kävi tarkoituksellisesti. Tämä oli valitettavaa, koska tunnen heidät. Toivon, että hänellä on curlingin henki sydämessään, niin kuin meillä kaikillä, USA:n miesten curlingjoukkueen kapteeni John Shuster sanoi.
Amerikkalaiscurlaaja Matt Hamiltonin mielestä lajissa vaaditaan kovaa fysiikkaa ja kielletystä aineista voi olla hyötyä.
– Curling on hienovarainen peli, mutta vaatii paljon voimaa ja kestävyyttä. Doping antaa pienen etulyöntiaseman, Hamilton arvioi.
Venäjän naisten curlingmaajoukkueen valmentaja Sergei Belanovin on toista mieltä. Hänen näkemyksensä mukaan doping ei auta curlingissa.
– Se on typerää, mutta Aleksandr ei ole typerä. En usko sitä, Belanov totesi Krushelnitskin kärystä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena