Dopingkäry! Suomalaisurheilija jäi kiinni kielletystä aineesta – menettää SM-kultansa
Kuva: Getty Images
Ilmapistooliammunnan Suomen mestaruuden viime vuonna voittanut Jussi Saari on saanut Suomen Ampumaurheiluliitolta kahden kuukauden urheilun toimintakiellon.
Tampereen Urheiluampujia edustava Saari antoi viime huhtikuussa voittamansa SM-kilpailun jälkeen positiivisen, terbuliinia sisältävän dopingnäytteen. Aine löytyy Maailman antidopingtoimisto WADA:n urheilussa kiellettyjen aineiden ja menetelmien luettelosta.
Urheilija on omien sanojensa mukaan käyttänyt ainetta astmansa hoitoon, johon hänellä on ollut aiemmin Suomen Antidopingtoimikunta ADT:n myöntämä erivapaus.
– Ilmoitin heti testitilanteessa, että minulla on tällainen astmalääke käytössä. Erivapaus ei valitettavasti vain ollut voimassa. Valitettava unohdus on siis tapahtunut, ja on minun vikani, ettei se ollut voimassa. Nämä asiat ovat urheilijan vastuulla, Saari sanoi tiedotteessa.
Urheilijan rangaistusta pohdittaessa on otettu tuottamusta vähentävänä seikkana huomioon, että hän on saanut marraskuussa 2017 uuden, neljän vuoden erivapauden kyseisen lääkkeen käytölle.
Toimintakielto astui voimaan 14.maaliskuuta. Urheilija menettää lisäksi SM-kultansa.
Lähde: Suomen Ampumaurheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Yle: Ilkka Herola koki tylyn kohtalon: ”Aika kovasti kalvoi”
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan