Hurjaa meininkiä! Kuulassa rävähti kovin tulos 15 vuoteen, maailmanennätys lähenee – ”Joka päivä se tuntuu mahdollisemmalta”
Kuva: Getty Images
Uuden-Seelannin kuulamörssäri Tomas Walsh jatkaa hurjaa tulostehtailuaan.
Muutama viikko sitten Birminghamin halli-MM-kisoissa voittoon pukannut Walsh täräytti kotimaassaan Aucklandissa hurjan tuloksen: 22,67.
Kyseessä on pisin kaari 15 vuoteen. Huhtikuussa 2003 Yhdysvaltain Kevin Toth työnsi tismalleen saman tuloksen kuin Walsh. Pidemmälle on viimeksi työnnetty 1990. Tuolloin jenkkityöntäjä Randy Barnes täräytti viikon sisään kaksi hurjaa tulosta: 23,10 ja 23,12, joista parempi on edelleen lajin maailmanennätys. Barnes kärähti myöhemmin dopingista.
Walsh kertoi ennätystyönnön tuntuneen hyvältä heti kuulan lähdettyä kädestä.
– Se tuntui melko helpolta ja hyvältä. Tiesin sen menevän pitkälle, mutten tiennyt että noin pitkälle, Walsh kertoi.
Uusiseelantilaistähti uskoo myös lähes 30 vuotta vanhan maailmanennätyksen olevan itselleen mahdollinen.
– Joka päivä se tuntuu mahdollisemmalta. Mitä lähemmäs sitä pääsee, sen enemmän sen rikkoutumiseen uskoo, hän totesi.
Walsh pääsee yrittämään uutta ennätystä seuraavaksi huhtikuun alussa Australiassa käytävissä Kansainyhteisön kisoissa.
Lähde: www.radiosport.co.nz
LUE MYÖS:
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta

- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt