Mestaruusliigan tähti vaatii välierissä itseltään enemmän – ”Laitatehoja saatava lisää”

Miesten lentopallon Mestaruusliigan hallitseva mestari VaLePa kohtaa lauantaina alkavissa semifinaaleissa rovaniemeläisen Team Lakkapään. VaLePa joutui odottamattomankin tiukoille Vantaan Ducksia vastaan voittaen sarjan 3-1. Sarjan ratkaisuottelukin venyi viiteen erään.
Lakkapää pudotti Oulun Ettan 3-0.
VaLePa on ollut koko kauden Mestaruusliigan suurin suosikki. Neljä Suomen mestaruutta voittanut ja yksi suomalaisen lentopallon suurimmista tähtipelaajista Olli Kunnari on tänäkin keväänä yksi pelaajista, joiden voi odottaa olevan tulevissa peleissä suuressa roolissa.
Kunnari kertaa mennyttä ja ennakoi tulevaa SuomiUrheilu-sivustolle.
Miksi puolivälieräsarjasta tuli lopulta niin tiukka?
– Kun sarjaan lähdettiin, niin odotinkin kovaa vastusta Ducksilta. Sarjan kaksi ensimmäistä peliä menivät aika helposti, ja ehkä oletimme sitten, että näin mennään loppuun asti. Ducks paransi kolmanteen peliin reippaasti, ja neljäs peli olikin sitten oletetun kaltainen. Ducks puolusti hyvin ja siihen heidän pelaamisensa perustuukin. Siihen päälle vielä ennakkoluulotonta hyökkäystä, niin jouduimme ahtaalle.
Voisi kuvitella, että joukkue on nyt ns. hereillä?
– Hyvin on playoff-fiilikseen päästy!
Miten arvioisit omaa pelaamistasi pudotuspeleissä tähän saakka?
– Se oli samanlaista peliä kuin koko joukkueelta. Laitatehoja pitää saada nostettua. Siinä on paljonkin parannettavaa. Vastaanottomme pysyi kasassa, vaikka Miro Määttänen saikin tehtyä välillä syöttöputkia. Se oli enemmän Miron hyvyyttä kuin vastaanoton huonoutta. Laidasta hyökätessä tehot jäivät liian alas.
Huolettaako se, että nyt on näytetty, että ykkössuosikki VaLePaakin pystytään horjuttamaan?
– En ole huolissani. Pelaamme kuitenkin playoffeja. Olisihan se hyvä mennä lauleskellen voitosta voittoon, mutta hyvin harvoin nämä pelit niin menevät. Joukkueet, jotka ovat nyt päässeet välieriin, haluavat varmasti parasta peliään. Koitamme vielä parantaa peliämme, ja kun oma hyvä peli on kasassa, sen pitäisi riittää pitkälle.
VaLePalla on paljon mestaruuksia ja mitaleita voittaneita pelaajia, kuten sinä itsekin. Menestyminen ja mitalit näköjään motivoivat edelleen?
– Hehee, kun pelaa tarpeeksi pitkään, niin näköjään niitä tulee! Mestaruus on tavoitteemme, ei vähempää. Se motivoi, kun on hyvä joukkue kasassa ja seura, joka haluaa satsata. Sellaisessa on mukava olla mukana. Voittamiseen ei kyllästy ja häviäminen se vasta tylsää on! Kovimmat pelit odottavat ja toivottavasti niissä saa itsestään irti parhaansa.
Mitkä osa-alueet tulevat hallitsemaan tulevaa sarjaa Lakkapäätä vastaan?
– Heidän keskihyökkäämisensä on isommassa roolissa kuin monella muulla. Siksi omaan syöttöön pitää satsata, etteivät he pysty käyttämään sitä.
Yllättikö se, että runkosarjan kuutonen Lakkapää pudotti kolmanneksi sijoittuneen Ettan?
– Ei se ollut mikään iso yllätys. Etta aloitti kauden hyvin, mutta ehkä heidän pelinsä ei kehittynyt kauden aikana. Se, että sarja meni 3-0 oli isompi yllätys. Pelasimme Virossa ennen kauden alkua harjoitusturnauksen ja kohtasimme sen finaalissa Lakkapään, ja sen perusteella odotin, että Lakkapää olisi korkealla. Heillä kausi meni toisin päin kuin Ettalla. Alku oli nihkeä, mutta he ovat saaneet parannettua.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan