Futsal-Liigaseura nousi upeasti voittoon ensimmäisessä välierässä – sarja jatkuu heti sunnuntaina
Kuva: Getty Images
Miesten Futsal-liigan välierät alkoivat Kampuksen Dynamon osalta lauantaina kotivoitolla 4-2 (0-2). Tamperelainen Ilves FS pääsi ottelussa hyvään alkuun ja kahden maalin johtoon Juha-Pekka Torvisen ja Rafael Giorgion maaleilla. KaDy oli kuitenkin toisella tehokkaampi ja nousi rinnalle ja ohi.
KaDyn maalihanat avautuivat poikkeuksellisella tavalla, kun maalivahti Juha-Matti Savolainen huomasi Ilveksen maalivahdin olevan irti maalistaan ja sai käsistäpotkunsa omalta maaliltaan vieraiden maaliin. Muina maalintekijöinä KaDylta onnistuivat Jani Korpela, Miika Hosio ja Jukka Kytölä, kaikki tehokkaan kolmeminuuttisen aikana.
KaDyn valmentaja Antti Syrjälä oli mielissään siitä, että tappiotilanne kääntyi voitoksi.
– Upea nousu vaikean jakson jälkeen. Teimme pelimme itse liian vaikeaksi ensimmäisellä jaksolla ja annoimme vastustajalle maalipaikkoja. Tämän jälkeen Ilves pääsi käyttämään hyvää puolustustaan. Onneksi maalivahtimme Savolaisen upea maali vapautti joukkuettamme, ja pelimme pääsi normaaleille urille, Syrjälä iloitsi KaDyn tiedotteessa.
Sievissä pelatussa toisessa välieräparissa Leijona Futsal onnistui voittamaan Sievin niukasti 1-0.
Välierät jatkuvat heti sunnuntaina toisilla otteluilla, jotka pelataan uuden systeemin mukaisesti samassa paikassa. KaDy ja Ilves pelaavat siis toistamiseen Jyväskylässä, Sievi ja Leijona Futsal Sievissä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta