Hurja maailmanennätys jo 18-vuotiaana, lopulta ura ohi vain kaksi vuotta myöhemmin – Norjalaisurheilija löysi onnen lajinsa ulkopuolelta
Kuva: Getty Images
Norjalaisesta pyöräilylupauksesta Oskar Svendsenista odotettiin paljon hänen voitettuaan vuonna 2012 junioreiden aika-ajon maailmanmestaruuden.
Hänen potentiaalinsa tuntui olevan rajaton ja odotuksia nosti myös hänen maksimaalinen hapenottokykynsä. Lillehammerin yliopisto mittasi maailmanmestaruusvuonna tehdyssä testissä vain 18-vuotiaalle Svendsenille hurjan lukeman, 97,5 millilitraa minuutissa jokaista painokiloa kohtia. Kyseessä oli maailmanennätys lajissaan.
Tavallisten ihmisten vastaava lukema on yleensä 40-45 välillä, riippuen iästä ja kestävyysharjoittelun määrästä.
Huippupyöräilijöistä Lance Armstrongin luku oli parhaimmillaan 85 ja Greg Lemondilla 92,5. Tämän vuoksi myös Svendsenista odotettiin uutta tähteä lajiinsa. Niin ei kuitenkaan ollut tuleman.
Seuraavina vuosina hän taisteli sairastelujen ja loukkaantumisten kanssa. Myös nopeasti tulleet menestymispaineet ahdistivat nuorta norjalaista.
Lopulta Svendsenin motivaatio lajiin alkoi heiketä ja hän teki vuonna 2014 – vain kaksi vuotta hurjan ennätyksensä jälkeen – rajun päätöksen: lopetti uransa.
Aluksi tarkoitus oli vain pitää pieni tauko, mutta norjalaisen alettua opiskelemaan yliopistossa psykologiaa, kävi pian selväksi ettei paluuta pyöräilyn pariin enää tapahtuisi.
– En koskaan kuvitellut että olisin ryhtynyt pyöräilyammattilaiseksi. Ajattelin kyllä sitä ja se olisikin ollut luontevaa voitettuani junioreiden maailmanmestaruuden, mutta en halunnut sitä yksipuolista elämäntyyliä. Halusin tehdä myös kaikkea muutakin, kuten opiskella ja harrastaa eri asioita, Svendsen totesi.
Hän kertoo silloin tällöin kaipaavansa pyöräilyyn liittyviä asioita, kuten kilpailemista ja yhteishenkeä joukkuetovereidensa ja valmentajiensa kanssa, mutta uskoo silti olevansa tänä päivänä onnellisempi kuin tuolloin.
Lähde: deadspin.com
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vuoden urheilija on valittu – tässä ovat kaikki Urheilugaalassa palkitut
- Lupaavaa! Harri Heliövaara lähellä finaalia Australiassa
- IL: Manchester United Sotkamon pesäpallostadionille
- Janni Hussista kova rallipaljastus!
- Norjan mäkiskandaalista napsahti nyt iso rangaistus
- Urheilucast: Tappara teki megaluokan sopimustarjouksen Liigan supertähdelle!
- Draamaa naisten ampumahiihdon viestissä
- Ampumahiihtäjän tyly kohtalo – ulos joukkueesta
- Jääkiekkotähti ja pikajuoksija – uudesta superparista kuvat julki!
- Kaikki yleisurheilun EM-kisoista 2026
- Ampumahiihtäjän tyly kohtalo – ulos joukkueesta
- Draamaa naisten ampumahiihdon viestissä
- Iivo Niskanen paljastaa: ”En juhli”
- IL: Manchester United Sotkamon pesäpallostadionille
- Jääkiekkotähti ja pikajuoksija – uudesta superparista kuvat julki!
- Janni Hussista kova rallipaljastus!
- Lupaavaa! Harri Heliövaara lähellä finaalia Australiassa
- Norjan mäkiskandaalista napsahti nyt iso rangaistus
- Riitta-Liisa Lassila jakoi itkuisen kuvan somessa
- Urheilucast: Tappara teki megaluokan sopimustarjouksen Liigan supertähdelle!