Entinen seiväshyppytähti Tim Lobinger on vakavasti sairas. 45-vuotias Lobinger sairastaa leukemiaa eli verisyöpää. Saksalaismedia uutisoi asiasta viime vuoden toukokuussa (uutinen). Lobingeria hoidettiin kemoterapialla ja kantasoluhoidolla. Tuorein diagnoosi on surullinen: syöpä on palannut takaisin. – Kehostani löydettiin viime vuonna kahta erilaista syöpäsolua. Ne on tuhottu eikä niitä enää ole. Hieman muuttunut syöpäsolu on palannut takaisin, Lobinger sanoi Sternille. Uutta kemoterapiahoitoa ei ole vielä aloitettu. – Veriarvot eivät ole huonontuneet. Ainakaan vielä, Lobinger totesi. Lobinger ylitti kuuden metrin rajan seiväshypyssä vuonna 1997. Ulkoradoilla mies nappasi kaksi EM-hopeaa ja yhden EM-pronssin. Hallissa hän voitti MM-kultaa 2003.

LUE MYÖS: