Olympiavoittaja Farahin valmentaja vaikuttui tähden suorituksesta – Teki rajun ennustuksen tulevasta
Kuva: Getty Images
Olympiavoittaja Mo Farah rikkoi sunnuntaina juostulla Lontoon maratonilla jo 33 vuotta vanhan Britannian ennätyksen loppuajallaan 2.06.22.
Se riitti Kenian Eliud Kipchogen voittamassa kilpailussa kolmanteen sijaan.
Farahin valmentajana viime syksynä aloittanut Gary Lough uskoo parempaa olevan kuitenkin vielä luvassa.
– Eliud on kaikkien aikojen paras maratonjuoksija, mutta uskon Mon pystyvän nousemaan samalle tasolle. Lontoo näytti, että paljon on vielä tulossa. Tällä kaverilla (Farah) on todellakin potentiaalia tähän lajiin, Lough toteaa.
Hän myös tyrmää vihjailut, että Farahia kiinnostaisivat arvokisojen sijaan rahakkaat kaupunkimaratonit.
– Kun aloitimme yhteistyötämme, ensimmäisiä kysymyksiäni oli selvittää hänen motivaationsa, valmentaja jatkoi.
Lough kertoo, ettei olisi edes ryhtynyt yhteistyöhön, mikäli Farahin motiivit epäilyttäisivät.
– Hän haluaa etsiä rajojaan ja uskon 2.03:n, 2.04:n luokkaa olevien aikojen olevan realismia.
Farah itse uskoo menestykseensä varsinkin arvokisoissa. Kaupunkimaratoneista poiketen niissä ei ole mukana erillisiä vauhdinpitäjiä.
– Missään MM-kisoissa ei ole juostu niin lujaa, nelinkertainen olympiavoittaja totesi.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympiamatkasta kohuväite – Suomen hiihtomaajoukkueessa muhii skandaali: ”Ihan täysi bordelli”
- Olympiamitalisti naljaili kaverilleen – kommenttikenttä repesi
- Suomi isolla joukkueella Falunin maailmancupiin – kaksi kovaa nimeä sivussa
- Jade Nyström palasi kisakentille – teki seuraajilleen yhden asian harvinaisen selväksi
- Hurjat luvut julki – nämä lajit kiinnostivat eniten suomalaisia
- Televisiotähti huomasi – olympiakisoissa nähtiin “Marjo Matikaisen kopio”
- Raju ruokamyrkytys – Armand Duplantis teki silti kovaa jälkeä
- Falunin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv, suomalaiset
- “Homma lähti räpylästä” – Ylen asiantuntija latasi suoraan hiihtomaajoukkueen johdosta Vuorovedossa
- Donald Trump vitsaili naisjääkiekon kustannuksella – pian tuli yllättävä tieto
- Mitä suomalaishiihtäjä oikein teki? Selostaja hämmästyi suorassa lähetyksessä
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Olympiamitalisti villiintyi – 50 000 tykkäystä hetkessä
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Olympiakohun jälkipyykki jatkuu – Suomi haastaa FIS:n
- Johanna Matintalo romahti – valmentaja reagoi heti
- Olympiasankari Suvi Minkkinen palasi kotiin – yksi asia nousi ylitse muiden
- Donald Trump vitsaili naisjääkiekon kustannuksella – pian tuli yllättävä tieto
- Urheilupomolta rehellistä puhetta Ylellä – myönsi maastohiihdon todellisen ongelman
- Johannes Kläbon nimi vedettiin politiikkaan – liitto puuttui peliin